Vuosikymmenen vaihdetta edeltäneenä iltana kävimme toki yhteisellä illallisella, saaren ehdottomasti parhaimammassa ravintolassa, Coron Bistrossa. Tämän jälkeen poikkesimme vielä yhdelle oluelle, ennen kuin Juhani siirtyi viettämään virtuaalitreffejä Skypen välityksellä ja minä, Jenni ja Jere lähdimme vielä kuluttamaan aikaa muutaman San Miguelin ääreen, ennen kuin kello kolkuttelisi puoltayötä. H-hetken ollessa käsillä, otimme jalat allemme ja nokan kohti kaupungin keskustassa sijaitsevaa aukiota, jossa uusi vuosi otettaisiin vastaan asiaankuuluvin ilotulittein. Mestoille olikin pakkautunut varsin kunnioitettava määrä kaupungin ja olettavasti myös sen lähiseudun asiakkaita ja tunnelma oli kuuman kostea. Countdown kohti uuden vuosikymmenen ensimmäisiä hetkiä suoritettiin yhteen ääneen koko joukon toimesta, jota seuraasi varsin värikkäät, lähes 20 minuuttia kestäneet ilotulitukset. Olimme koko posse hiukan yllätyneitä shown laadukkuudesta ja seurasimme ilolla tapahtumaa aina loppuun saakka. Tämän jälkeen vetäydyinkin itse heti kämpille vällyjen väliin, kun taas Jere, Jenni ja täällä tapaamamme skontlantilainen Jamie jatkoivat iltaansa vielä parilla huurteisella.
Aloitimme seuraavan päivän rundimme CYC beachilta, joka osoittautui vain pieneksi ja suht mitättömäksi rantakaistaleeksi eräällä lähialueen saarista. Paikka oli lisäksi poikkeuksellisen täynnä, paikallisten perheiden ollessa sankoin joukoin juhlistamassa uudenvuodenpäivää. Snorklasimme pienen hetken saaren edustalla olleella matalalla riutalla ja turisimme vedessä iloiten telmivien filippiiniläislasten kanssa. Vaikka kohde ei sinänsä erikoinen ollutkaan, taivas oli pilvessä ja bangkakyydin aikana oli hivenen kylmäkin kerennyt tulemaan, lämmitti paikallisten iloisuus, avoimuus ja ystävällisyys mielen jälleen lämpimäksi.
Seuraava etappimme, Twin Lagoon, olikin sitten jo aivan mielettömän upea kohde. Tämä alue koostuu siis kahdesta suojassa olevasta laguunista, joita vain kapea ja matala merivesikäytävä yhdistää. Perimmäiseen laguuniin lähdimme siis uiden. Totesimme virkistävään mereen hypättyämme veden koostuvan sekä makeasta että suolaisesta vedestä, kerrostumien erottuessa selkeästi pinnan alla. Myös lämpötiloissa oli huomattavia eroja, kylmän ja lämpimän veden sekoittuessa toisiinsa. Ihailimme hetken me neljä, Jamie sekä japanilainen tyttö nimeltä Aya, tätä käytännössä koskematonta luonnonkauneutta keskenämme, täysin eristyksissä muulta maailmalta. Ehdottomasti itselleni yksi kauneimmista ja mieleenpainuvimmista kokemuksista viimeisen kolmen kuukauden ajalta.
Paljon ei pekkaa pahemmaksi jäänyt myöskään kolmantena vuorossa ollut Kayangan lake, joka on syntynyt lähelle merenrantaa vulkaanisen toiminnan seurauksena. Järvelle pääsy vaatikin pienehkön reippailun, sillä lähintä rantaa ja järveä erotti noin 50 metrin korkuinen jyrkähkö rinne. Paikkaan samaan aikaan tutustumassa olleet kovakuntoiset kaakkois-aasialaiset joutivatkin pitämään pari lepotaukoa, kiivetessään ylös tätä äärimmäistä fyysistä kestävyyttä koettelevaa porrasrivistöä. Lopussa kuitenkin kiitos seisoi ja näkymät tällä karstikivien keskellä sijaitsevalla makeanveden altaalla olivat jälleen päräyttävät. Lisäksi, kuin tilauksesta, rupesi myös aurinko pilkottamaan pilviverhojen välistä tehden kokemuksestamme näin ollen entistäkin nautittavamman.
Noin tunnin snorklauksen, uimisen ja auringossa paistattelun jälkeen oli aika kavuta taas rinteen toiselle puolelle, hypätä bangkan kyytiin ja suunnata kohti Coronin kaupungin ympäristön parhaalle snorklauskohteelle, Siete Pescadosille. Voimakkaan laskuveden johdosta vettä riutan päällä oli vain alle metristä pariin, joka yhdessä heikohkon näkyvyyden sekä meitä uhkaavasti hätyytelleen batfish-parven kanssa teki snorklauksestamme hiukan vähemmän miellyttävän. Jätimmekin mestan taaksemme suht pikaisesti ja päätimme lähteä rentoutumaan kierroksemme päättävälle kuumille lähteille.
Kuskimme päämäräinen, laskuvettä halveksuva lähestyminen kohti kuumia lähteitä osoittautui valitettavasti turhaksi. Henkilökunta vietti vapaapäivää uuden vuoden kunniaksi ja paikka oli siis suljettu. Tästä pienestä takaiskusta huolimatta, kuuden hengen vahvuinen ryhmämme palasi tyytyväisinä takaisin kaupunkiin. Vaihdoimme illalla vielä seuraavana päivänä takaisin Manilaan opiskelemaan palaavan Ayan kanssa yhteystietoja, saattaisimme nimittäin törmätä häneen uudelleen, kunhan Juhanin kanssa jossain vaiheessa kerkeämme Australiaan asti. Ayan oli määrä saapua sinne maaliskuussa, joten suunnitelmamme tässä suhteessa osuivat yksiin.
Vielä samana iltana saimme varsin mukavan itävaltalaismiehen, Otton, pitämässä baarissa vinkin saaren hevosratsastus mahdollisuuksista. Jenni oli jo pitkään himoinnut ratsun selkään pääsemisestä, ja nyt paikka, aika sekä hinta tuntuivat kohtaavan. Vielä kun Jere lupautui seuralaiseksi, oli seuraavan päivän suunnitelmamme selvä. Minä ja Juhani puolestamme päätimme jättää hevoset rauhaan ja liittyä retkikunnan seuraan jalkaväkijoukoissa.
Edellisenä iltana buukkaamamme minivanikuski oli Otton juottolan edustalla tuttuun tapaan hyvissä ajoin. Kulkupelinä tosin ei toiminut minibussi vaan jeeppi, joka osauttautui varsin käytännöliseksi vajaan tunnin kestäneellä, pääosin sorateitä käsittävällä matkallamme kohti Puerto del Solia, josta hevosratsastuksen oli määrä onnistua. Tämä syrjässä ja upealla, hieman järvisuomea muistuttavalla paikalla ollut resortti oli valmistunut vain pari kuukautta sitten ja omasi suuret suunnitelmat purjevenesatamasta lähtien, omistajapari kun omisti koko lahden lähiseudun. Tapasimme toisen omistajista ja kerroimme suunnitelmistamme. Tämä sopi miehelle mitä mainioimmin, sillä hänellä ja filiippiniläistyttöystävällään oli ollut myös suunnitteilla hypätä hevosen selkään ja suunnata viidakkopolulle.
Pienen odottelun jälkeen pääsimme matkaan ja ”hevostalleille” päästyämme, jätimme Juhanin kanssa muut odottelemaan satuloimista sekä muita valmistelevia toimenpiteitä ja suuntasimme perheen poikien, Marcin ja Ismaelin avustuksella kohti reittimme alkupistettä. Poikien kiittämisen ja pienen 20 peson tipin jälkeen (josta Marc oli kuulemamme mukaan ollut suunnattoman iloinen), lähdimme Juhanin kanssa omille teillemme. Emme kuitenkaan päässeet kovinkaan pitkälle, ennen kuin olimme pakotettuja polun haarautumisen johdosta jäämään odottelemaan ratsuväen saapumista. Lopun noin 1,5 tunnin trekistämme tulimmekin sitten kiltisti hevosten perässä, tiheän viidakon taipuvia oksia väistellen. Tämä mukava pikku hikoilusessio oli varsin mukava päättää virkistäytymällä pienen vesiputouksen muodostamassa altaassa, samalla seuraten paikallisten lasten hyppyjä alas kallioilta altaan syvemmällä puolella.
Pidettyämme parin ohjelman täyteisen päivän jälkeen yhden maleskeluun pääosin käytetyn välipäivän, lähdimme eilen vihdoin tutkimaan saaren tunnetuimpia nähtävyyksiä, merenpohjassa makaavia Japanin laivaston hylkyjä. Sukellusshopilla, jonka pykälään olimme hypänneet, oli pääosin jo parhaat päivänsä nähneitä varusteita, muttemme tästä juurikaan välittäneet. Olihan näitä nähty jo aiemminkin, tuttua kauraa siis.
Omalta kohdaltani homma kamojen suhteen osoittautui kuitenkin astetta vittumaisemmaksi. Muiden, hiukan vähäpätöisempien ongelmien lisäksi,oma sukellusliivini ja paineilmaletku vuosi runsaasti kahdesta eri kohdasta, joten jouduin koko ajan säätämään varusteiden ja erityisesti nosteen hallinnan kanssa, joka pilasi totaalisesti koko sukellukseni. En vain millään saanut pidettyä neutraalia nostetta, mikä olisi juuri pimeässä hylkyjen sisällä uidessa ollut ensiarvoisen tärkeää. Tästä hermostuneena ja stressaantuneena kulutinkin myös ilmaa niin paljon, että jouduimme hiukan muokkaamaan laatimaamme sukellussuunnitelmaa. Pinnalle päästyäni, olin niin kyrpiintynyt koko touhuun, että päätin skipata toisen sukelluksen kokonaan. En vain uskonut, että voisin tuntea oloni edellisen kokemuksen jälkeen mukavaksi pinnan alla. En, vaikka olisinkin saanut toisen liivin käyttöön seuraavalle sukellukselle. Näin yön yli nukuttua, olen edelleen sitä mieltä että päätös oli oikea. Rahtilaiva Kogyu Maru jäi näin ollen ainoaksi itselleni paremmin tutuksi tulleeksi hylyksi. Jere ja Jenni puolestaan olivat eilisistä dyykeistä niin fiiliksissä, että suuntasivat tänäänkin tutkimaan lisää alueen hylkyjä ja saivat itse asiassa Juhaninkin vihdoin mukaan. Mies kun oli viimein saanut sekä korvansa kuntoon että sukellusvakuutuksensa ajan tasalle.
Nyt kun olemme jo viikon päivät viihtyneet täällä Coronilla, on huomenna hyvä aika vaihtaa maisemaa ja napata kyyti kohti Palawania, jossa ensimmäisenä on vuorossa El Nidon kaupunki ja erityisesti sen edustalla sijaitseva Bacuit Archipelago, joka etukäteishehkutusten perusteella on yksi planeettamme kauneimmista alueista, mitä saaristoihin tulee. Pohdimme pitkään kulkuvälinevaihtoehtoja (tai tarkemmin sanottuna eri veneitä, Coronin ja Palawanin väliä kuin ei muilla kulkupeleillä ole mahdollisuus taittaa), jolla matkustaisimme tämän välimatkan. Olimme jo kallistuneet kerran viikossa kulkevan rahtilaivan kyytiin hyppäämiseen, kunnes kuulimme että toinen saman lafkan kyseistä väliä liikennöivä sisaralus oli juuri viikko sitten kolaroinut toisen ison aluksen kanssa, upottaen itsensä ja koko lähes satapäisen miehestönsä syvyyksiin. Vaikka todennäköisyys kahden samanlaisen laivan onnettomuuksille jopa täällä filippiineillä on näin lyhyen ajan sisällä minimaalinen, kuumotuimme uutisista sen verran, että päätimme yhdessä tuumin hylätä alkuperäisen suunnitelmamme. Matka kohti Palawania tuleekin taittumaan jo tutuksi tulleella bangkalla, tosin tällä kertaa veneen pitäisi olla luokkaa suurempi sekä omata tuplamoottorin. Tästä riippumatta, matka tullee kestämään merenkäynnistä riippuen kuudesta yhdeksään tuntiin ja sisältämään joko paljon, tai todella paljon höykytysta. Huomenna on siis luvassa mukava pikku päiväretki saaristomerellä.
Ei muuta kuin vielä kerran oikein mahtavaa ja kokemusrikasta uutta vuotta kaikille lukijoille. Viime vuoden hiukan ikävämmistä kokemuksista huolimatta, kehoitan kaikkia olemaan kangistumatta kaavoihinsa ja lähtemaan rohkeasti kohti uusia seikkailuja. Planeettamme on täynnä mitä uskomattomimpia paikkoja, ihmisiä ja tarinoita, jotka kotisohvalta käsin saattavat tuntua etäisiltä, mutta ovat tosi asiassa lähempänä ja erityisesti helpommin saavutettavissa kuin moni uskookaan.
HYvaa uutta vuotta myos sinne kaikille!! Oli taas mukavaa luettavaa.
VastaaPoista