”Just Keep on Travel”

Viimeisen reilun viikon ajan mieltäni vaivannut oudon epätavallinen, osin jopa psykedeelinen olotila on kulminoitumassa tähän päivään. Jere ja Jenni nimittäin tyhjensivät viime viikolla asuntonsa, pakkasivat rinkkansa ja suuntaavat tänään kohti Lontoota, josta jatkavat huomenna Kuala Lumpurin kautta lopulliseen, nyt alkavan matkansa ensimmäiseen määränpäänhänsä tutulle ja turvalliselle ystävien täyttämälle Koh Taon saarelle. Ja omana kohtalonanï on jäädä suomeen sen sijaan että olisin alkuperäisen suunnitelman mukaan heitä siellä odottamassa ja näkisimme jälleen ensimmäistä kertaa 4,5kk jälkeen. Tällä hetkellä tuntuu jokseenkin vaikealta hyväksyä tämä tosiasia ja asiaa ei ollenkaan helpota Tommin, Petterin ja Wilkun lähtö samoille tonteillle vain muutaman päivän päästä. Pistäähän se hivenen mietteliääksi kun loistojengi siis tulee saarella olemaan kasassa ja itse ei saa olla osa sitä!

Toisaalta, kovin suuriin synkistelyihin ei ole aihetta, sillä oma kuntouminen suomessa on vääjäämättä tulossa tiensä päähän ja aikataulu paluulle Aasiaan on pikkuhiljaa varmistumassa. Sain nimittäin viime viikolla pitkään odottamani varmistuksen lähtöajankohdan käytännössä määräämästä viimeisesti kirurgisesta operaatiosta, jossa oikean olkapääni nivelen korjaamiseen käytetty metallinen koukkulevy poistetaan. Homman pitäisi olla simppeli ja se hoidetaankin päiväkirurgisella puolella Herttonimen sairaalassa 11.9. Toivon todella, ettei leikkauspäivämäärä enteile mitään pahaa vaan pääsen jatkamaan matkaani terveenä heti leikkaushaavan parantumisen jälkeen. Olkapään alueen vilkkaan verenkierron johdosta ei haavan parantumisen tulisi kestää juuri kahta viikkoa pidempään. Ottaen huomioon tulevan trooppisen kuumuuden ja kosteuden, ajattelin pelata homman sen verran seiffisti, että matkaan olisi tarkoitus lähteä joskus lokakuun alussa, suuntana enkeleiden kaupunki, Bangkok. Mihin aluksi sieltä suuntaan, on vielä hämärän peitossa, mutta toivottavasti ainakin Juhanin treffaan pian. Saisin vihdoin mahdollisuuden heruttaa ne Mongoliasta lähdön hetkellä lupaamani pienet kyyneleet, jotka jäivät lähtöhetkellä valumatta elimistössäni virranneen fentanyyliannoksen johdosta. Ja jos totta puhutaan, onhan tämä jälleennäkemisen hetki ollut muutenkin mielessäni päivittäin aina siitä asti kun tiemme ikävällä tavalla Mongoliassa erosivat.

Nyt kun iso joukko ystäviä siis jättää kiivaasti kohti syksyn pimeyksiä kiiruhtavan suomen tomut jaloistaan, tietänee tämä myös oman nk. terassikauden hiljentymistä. Erityisesti matkabudjettini ottaa tämän tyytyväisenä vastaan, sillä viimeisten viikkojen aikana on olut virrannut voimakkaasti läksiäisten, synttäreiden ynnä muiden kemujen täyttäessä kalenterin. Mutta hauskaakin on ollut! Päällimmäisenä on tietysti vielä mielessä toissaviikonloppu, jolloin vietimme sekä Jartsin 30-vuotis synttäreitä, että Jeren & Jennin läksiäisiä. Oli helvetin nastaa nähdä iso joukko kavereita kerralla koossa kahtena peräkkäisenä päivänä, vaikka toki muutama itselle tuntematonkin naama mukaan mahtui. Erityismaininta on jaettava Jennille, joka oli tainnut ottaa allekirjoittaneesta mallia siitä, kuinka omia läksiäisiä tulee viettää. Jaankin luonnollisesti tästä suorituksesta täydet 10 pistettä. Papukaijamerkin jätän kuitenkin vielä odottamaan mahdollisten tulevien huippuhetkien varalle.

Oluen täyteiset terassihetket olisi tarkoitus seuraavan kuukauden aikana korvata mahdollisimman suurella annoksella sporttia, sillä vaikka kävely ja muu liikkuminen alkaa sujumaan suht normaalisti, on peruskunnossani vielä runsaasti petrattavaa. Tarkoitukseani olisi pyrkiä lenkkeilemään lähes päivittäin sekä myös asteittain vahvistaa lihaksistoa terveyden sallimissa rajoissa. Omalla mielellä on tosin aina aika ajoin tapana sortua laiskuuteen, joten saa nähdä kuinka miehen käy. Onneksi tosin tilanne on nyt varsin poikkeuksellinen ja varsin miellyttävä palkinto olisi odottamassa vain pienen rutistuksen päässä.