Olkhon Island – The Pearl of Lake Baikal

Täydellistä. Siinä varmasti oikea sana kuvaamaan fiiliksiämme ja kokemuksiamme tästä aivan uskomattoman upeasta paikasta. Häikäisevän kauniit maisemat, perinteitä kunnioittavat rakennukset, jälleen kerran venäläiseen tapaan ystävälliset ihmiset sekä ennen kaikkea hiljaisuus & rauha luovat saaresta yhden vaikuttavimmista paikoista, joissa kumpikaan meistä on koskaan vieraillut.




Palataan ajassa kuitenkin vielä hetki taaksepäin. Irkutskissa herätessämme oli ilma ulkona hyvin samankaltainen kuin kaupunkiin saapuessamekin, eli lämpötila oli asteen pari plussan puolella ja taivas harmaa. Lunta ei onneksi kuitenkaan satanut ja itse asiassa edellisen päivän sateetkin olivat jo sulaneet pois. Aamutoimet hoidettuamme, ilmoitimme yövuorossa olleelle Irenelle saapuvamme takaisin launtaina noutamaan rekisteröidyt viisumimme sekä majoittumaan vielä yhdeksi yöksi ennen Mongoliaan siirtymistä. Tämän jälkeen hyppäsimme raitiovaunun kyytiin ja otimme suunnaksi Central Marketin, josta olisi vielä noin 10min kävelymatka Irkutskin pitkien matkojen bussiterminaaliin. Terminaalille saapuessamme ja lippuja kassalta ostaessamme saimme huomata ettei MRS:ään (kylä mantereen puolella lähimpänä Olkhonin saarta) mennytkään parillisina päivinä busseja tähän vuodenaikaan, joten jouduimme ottamaan 200 ruplaa kalliimman minivan-kyydin päämäärämme saavuttaaksemme. Aasialaiseen tyyliin, pakettiauto buukattiin hiukan ylitäyteen ja kun 1+12 henkiseen ajoneuvoon oli saatu 1+14 henkilöä,matka sai luvan alkaa. Kanssamme samaan kyytiin päätyivät myös suomalaiset toimittajat Mia ja Tuija, jotka olivat lomamatkalla läpi Venäjän ja Mongolian, päätepisteenään Peking. Muita turisteja meidän neljän suomalaisen lisäksi ei kyydissä sitten ollutkaan.
Huolimatta kyydityksessämme olleista ahtaista tiloista, yritimme Juhanin kanssa jatkaa vielä hiukan vähiin jääneitä yöuniamme ja onnistuimmekin siinä. Herätessämme ensimmäisen pysäkin kohdalla en ollut aluksi uskoa silmiäni; sää oli muuttunut dramaattisesti ja maata peitti varmasti lähes 30cm tuore suojalumikerros. Ulkovessaan lumihangessa tarpoessani manasin surkeaa tuuriamme säiden suhteen ja pohdin samalla hiljaa mielessäni, mitähän saamme näissä oloissa Baikalista irti. Matkan jatkuessa pääsimme todistamaan lisää sitä todellista Siperiaa – lumipyryä, tien reunoille lumipenkkoihin jumiin jääneitä autoja sekä oman kuljettajamme taiteilua liukkaalla, mutkittelevalla ja runsaasti jyrkkiäkin nousuja sisältävällä tiellä. Jossain vaiheessa 150km pituista etappiamme aloimmekin jo Juhanin kanssa pohtia back up suunnitelmaa sen varalle, ettemme koskaan saavuttaisi määränpäätämme. Sillä vaikka pääsisimmekin MRS:n saakka, olisi meillä edessä vielä jopa 3km pituinen järven ylitys vuodenajasta johtuen mahdollisesti heikoilla jäillä sekä saarella 30km automatka mäkisessä maastossa, jonka suorittaminen vallitsevissa oloissa olisi varmasti täysin mahdotonta.
Varasuunnitelman pohdinta osoittautui onneksi turhaksi. Saavutimme MRS:n 5h matkanteon jälkeen ja iloksemme saimme todeta, että meille oli etukäteen varaamamme majapaikan (Nikitas Homestead) toimesta järjestetty myös kyyditys järven heikkojen jäiden yli pienellä ilmatyynyaluksella, josta tosin jouduimme kaikki, minä ja Juhani sekä Miia ja Tuija, maksamaan 250 ruplaa eli hiukan reilut 5€ ekstraa. Järven toisella puolella meitä olikin minivanilla vastassa paikallinen nuori mies Pascha - aivan kuten olimme etukäteen sopineet.
Matkalla rannalta kohti Khuzirin kylää huomasimme olosuhteiden muuttuvan radikaalisti. Lumipeite katosi pikkuhiljaa kokonaan ja Baikalin upeat maisemat näyttäytyivät pakettiautomme ikkunoista. Uskomme reissun järkevyydestä palasi salaman nopeasti ja tämä fiilis nousi kohti kattoa määränpäämme saavutettuamme. Nikitas Homestead osoittautui aivan täydelliseksi majapaikaksi. Meillä olisi seuraavat 4 vuorokautta käytössämme oma kahden hengen suuri, retkeilymajatyyppinen huone ja lisäksi 750 ruplan eli 17€ hintaan sisältyisi päivittäin 3 ateriaa sekä iltaisin banya eli meille suomalaisille tuttavallisemmin sauna. Olimme molemmat tästä lähes mykistyneitä sekä totaalisen kiitollisia päivän kokemuksistamme ja sen saamasta onnellisesta lopusta.




Ensimmäisenä aamuna pakkasimme reppuumme pari litraa juomavettä, juustovoileivät, nuudelit sekä tietysti kameramme ja otimme suunnan pois Khuzirin kylästä. Tarkoituksenamme oli kävellä mahdollisimman korkealla paikalle saarta optimaalisten näköalojen saavuttamiseksi. Lähdimme kulkemaan yhtä sattumanvaraisesti valitsemaamme metsän läpi poukkoilevaa tietä kohti ylösnousevia rinteitä. Arviomme mukaan noin 6km matkan ja 300 metrin nousun jälkeen tie kuitenkin päättyi täysin yllättäen ja edessä oli vain tiheähköä metsää, vaikka olimme edelleen kaukana näköalapaikoista. Hetken matkaa metsässä eteenpäin rämmittyämme päätimme kääntyä hivenen pettyneinä takaisinpäin ja suunnistaa jotain toista reittiä pitkin kohti kotikyläämme. Pysähdyimme lounaalle erääseen laaksoon ja aterioinnin jälkeen nautimme hetken aikaa keväisestä auringon paisteesta sekä täydellisestä hiljaisuudesta, jonka rikkoi ainoastaan muutaman kärpäsen surina. Tämän hienon hetken jälkeen palasimme metsän läpi omia polkujamme käyttäen majapaikallemme banyaa ja illallista varten. Illallisen yhteydessä nautimme yhdessä Tuijan & Miian sekä englantilais-italialaisen pariskunnan (joiden nimet eivät jostain syystä jääneet mieleemme) pitkään ja hartaasti pihtaamamme Moskovasta ostamamme punaviinipullon sekä säilykeoliivit, samalla päivän kokemuksiamme jakaen.
Toisena päivänä tarkoituksenamme oli tutustua vain kotikylämme reunustalla olevaan rantaan ja sen maisemiin. Kävelimme vain muutaman satametriä kohti kuuluisaa kivimuodostelmaa, joka esiintyy lukemattomissa saarta esittävissä postikorteissa ja mainoksissa. Räpsimme kasapäin kuvia tästä lumoavan kauniista ympäristöstä ja itse pysähdyin alas rannalle hetkeksi vain ihailemaan koskemattoman luonnon kauneutta. Harvoin, jos koskaan, olen kokenut yhtä voimakkaita tuntemuksia vain istumalla paikallani ja tuijottaessani horisonttiin. Äärimmäinen rauha oli vallannut mieleni kaukaisimmatkin sopukat ja olin mielettömän onnellinen siitä, että olimme valinneet juuri tämän paikan muiden Baikal-järven kohteiden sijaan. Parin tunnin fiilistelyiden jälkeen palasimme majapaikallemme lounaalle ja valmistumaan etukäteen sopimaamme illalla järjestettävää futismatsia varten, jonka leikkisästi olimme nimenneet yhdessä paikallisten kanssa mm-karsinta preliminääriksi suomen ja venäjän välillä. Juhanin orastavan flunssan ja ruokasalissamme odottaneen illallisen johdosta päädyimme osallistumaan vain ensimmäiseen taukoon asti. Peli oli tuossa vaiheessa 2-0 meidän joukkueemme hyväksi, joten tässäkin mielessä oli sopiva hetki päättää urheilusessiomme hymyssäsuin. Ottelun avausmaalin iski muuten, kuinkas muutenkaan, allekirjoittanut:)







Kolmas ja viimeinen kokonainen päivä saarella sujuikin osaltamme lepäilyn merkeissä. Juhani halusi pelata varman päälle, ettei flunssa pahenisi ja vaivaisi vielä Mongoliassakin. Omakin olo oli myös jokseenkin hutera edellisenä iltana yhdessä hollantilaisten Loriannen & Barbaran, tanskalaisten Phillipin & Bodulin sekä paikallisten Paschan & Diman kanssa nautituista vodkashoteista, joita tuli, venäläiseen tapaan, nautittua ehkä yksi tai kaksi liikaa. Sunnuntaiaamuna hyvästelimme hollantilaiset ystävämme ja sovimme heidän kanssaan, että pyrimme tapaaamaan vielä Kiinassa uudestaan. Heidän suunnitelmansa kun olivat varsin samankaltaiset omiemme kanssa. Hyppäsimme Phillipin ja Bodulin sekä muutaman paikallisen kanssa minivanin kyytiin ja suuntasimme kohti Irkutskia. Perille päästyämme kontrasti neljän päivän takaiseen oli melkoinen; ihmiset kävelivät kaupungilla käytännössä kesävaatetuksessa ja lumesta ei ollut tietoakaan lämpömittarin näyttäessä vielä kahdeksan aikaan illalla +18 astetta. Kirjauduimme sisään samaan hostelliin, jossa yövyimme jo aikaisemmin Irkutskissa ollessamme. Supermarketien mennessä sunnuntaisin jo 20.00 kiinni, olimme pakotettuja nauttimaan ensimmäisen ravintola-ateriamme tähänastisen matkamme aikana.
Seuraavana päivänä aamupalan haukkaamisen jälkeen reippailimme juna-asemalle ja poistimme liput illalla 21.50 Ulan Batoriiin lähtevään junaan. Kyseisessä junassa ei ole 3lk. Platskartny-
vaunuja ollenkaan, joten jouduimme vastoin suunnitelmiamme hankkimaan taas astetta kalliimmat kupé-luokan liput. Hintaa 36h kestävälle matkalle kertyi 3880 ruplaa per pääty, eli noin 85eur. Tänä iltana jätämme siis mahtavan äiti Venäjän taaksemme ja suuntaamme kohti uusia seikkailuja.

Daswedanya Rossiya – Sayn Bayna uu Mongolia!

Destination Siberia

Ensimmäinen junaetappimme Moskovaan sujui varsin leppoisissa meiningeissä. Saimme majoittua 4-hengen hytissämme kahdestaan koko matkan ja ilta sujui punaviinipulloa tyhjennellessä sekä tulevaa reissua fiilistellessä. Fiilis - se oli todellakin nousemassa!



Saavuimme Moskovaan aikataulun mukaisesti 08:30 aamulla ja heti ensitöiksemme lähdimme säätämään lippuja Irkutskiin perjantaipäivälle. Lippujen osto osoittautui helpommaksi kun olin kuvitellut. Etukäteen kyrillisillä kirjaimilla kirjoittamani lappu kassarouvalle ja avot, 2kpl kupé luokan lippuja junaan nr.340 oli hanskassa alta aikayksikön. Hintaa näille tuli 6880 ruplaa per naama plus muutaman satasen palvelumaksu aseman service centerille. Liput taskussamme kävimme juomassa vielä aamukahvit ennen lähtöämme etukäteen buukkaamaamme Godzillas hostelliin. Hostelliamme voimme muuten suosittella varauksetta kaikille Moskovan kävijöille sen hyvän sijainnin, auttavaisen henkilökunnan sekä turvallisen alueen johdosta(vastapäätä rakennusta on paikallisen FBI:n konttori ja miliisejä ympärillä sen mukaisesti).
Koska saavuimme hostellillemme jo hyvissä ajoin aamupäivästä, emme saaneet vielä huoneitamme muutamaan tuntiin, joten päätimme käyttää ajan tehokkaasti hyväksemme. Haimme muutaman maukkaan ja stydin venäläisoluen läheisestä minimarketista ja siirryimme nauttimaan niitä hostellimme tv-huoneeseen, samalla kuunnellen Hostel Manageri Scottin mielenkiintoisia tarinoita. Kauaa ei kestänyt kun tajusimme juomiemme olevan erittäin päihdyttävää laatua ja parin 0.5L 8% flindan jälkeen humalatila alkoi vallata mielemme. Päätimme silti hakea vielä yhdet pullot ennen check-inin suorittamista.

Kirjauduttuamme sisään ja selvitettyämme päämme pienestä päivähumalasta lähdimme tutkimaan Punaista toria, Kremliä sekä St. Basilsin katedraalia sekä yleistä mahtavan Moskovan meininkiä. Hyppäsimme metroon Tsvetnoy Bulvarin pysäkiltä ja vaihdoimme seuraavalla asemalla jo kuin vanhat konkarit linjaa ja otimme suunnan kohti Lubyankan asemaa, josta oli noin 0.5km matka punaiselle torille. Saavuttuamme portista sisään olimme molemmat erittäin vaikuttuneita; koko neuvostovallan ja nykyisen Venäjän mahtipontisuus kulminoitui tähän paikkaan. Hetken aluetta tutkittuamme päätimme jatkaa matkaamme kohti hostellimme respassa työskentelevältä Antonilta saamamme baarivinkin suuntaan. Tiki barin löytäminen osoittautui hankalammaksi keissiksi kuin oletimme, mutta kokeneina navigaattoreina löysimme loppujen lopuksi itsemme tähän varsin viihtyisään karibialaistyyppiseen ravintolaan. Imailimme muutamat edulliset 110R oluet ihastelemalla samalla venäläistä naiskauneutta. Venäläisten naisten kauneus, ihmisten ystävällisyys sekä Moskovan sykkivä ilmapiiri vakuuttivatkin meidät molemmat niin totaalisesti, että totesimme ykskantaan ettei tämä jäänyt viimeiseksi vierailuksemme tässä upeassa kaupungissa. BuddyUp suositteleekin kaikille Venäjän kammoisille trippiä Moskovaan esimerkiksi pitkäksi viikonlopuksi – ette takuulla tule pettymään! Lisäksi kaikki kuumotukset kaupungin kalleudesta kannattaa ainakin nyt heikon ruplan vuoksi unohtaa, sillä kaikki käyttämämme palvelut tuoreita vihanneksia ja hedelmiä lukuunottamatta olivat jopa selvästi Helsingin hintoja alhaisempia.

Perjantaina heräsimme pitkät ja mukavat yöunet takanamme ja aloitimme valmistelut tulevaa 86h junamatkaamme varten. Kävimme santsaamassa kassillisen kuivamuonaa, kurkkuja, banaaneja sekä 1pll viiniä mukaan. Muut alkoholipitoiset päätimme poistaa vasta junasta tai asemilla tuotteitaan tarjoavilta babuschkoilta. Saavuimme hyvissä ajoin Yaroslavskajan juna-asemalle, joka on yksi yhdeksästä Moskovan rautatieasemasta ja pääasiallinen Trans-Siperian junien lähtöasema. Hyttiimme seuraksi saimme n. 40-vuotiaan Sergein, joka oli matkalla vain 5h päässä sijaitsevaan Yaroslavlin kaupunkiin sekä hieman myöhemmin myös Andrein, jonka päätepysäkki oli vajaan 1000km päässä sijaitseva Vyatka eli entinen Kirov, jolla nimellä pysäkki edelleen kaikissa junailuun liittyvissä seikoissa tunnetaan. Tämän enempää emme miehistä saaneet puristettua irti, johtuen venäjän kielen taidottomuudestamme ja heidän vielä heikommista lontoon taidoista. Sergein hypättyä pois kyydistä olimme hetken kolmistaan kunnes pimeän jo tultua hyttiimme päätyi, täysin ilmeisenä vastoin tahtoaan, erittäin humaltunut nuorempi venäläismies, joka jättikin vain laukkunsa hyttiimme, nappasi sieltä vielä litrasen vodkapullon ja siirtyi sitä naukkailemaan yhdessä kavereidensa kanssa, jotka majoittuivat toisaalla. Olimme jo nukkumassa, kun tämä uusin tuttavuus kannettiin yhdessä provodnitsamme eli vaunuemäntämme ja kundin kaverin toimesta hyttiimme. Vittumaista kundin ja meidän muidenkin kannalta oli se tosiasia, että miehelle oli varattuna yläsänky, jonne kömpiminen noin 4 promillen humalassa ei ole se helpoin tehtävä. No lopulta tässäkin onnistuttiin ja kundi sammuikin noin nanosekunnisssa. Rauha oli jälleen palannut hyttiimme.
Tätä rauhaa ei valitettavasti kestänyt kuin parisen tuntia, sillä kännisen venäläisen päätepysäkki saavutettiin jo 01:30 yöllä ja uusi show alkoi. Hänen samainen ystävänsä tuli herättelemään sammunutta sankaria, joka ei silmät avattuaan selvästikään ymmärtänyt mitä oli tekeillä. Käsirysy ei miesten välillä ollut kaukana, mutta onneksi niin pitkälle asia ei edennyt. Miehen kömmittyä alas sängystä oli vielä tavaroiden etsinnän aika. Edelleen varsin päihtynyt sankari alkoi jostain syystä etsimään niitä vastakkaisella yläpunkalla nukkuneen Juhanin sängystä. Voitte kuvitella, ettei kaikkein miellyttävin herätys ole sellainen, jossa umpijurrinen ja hivenen aggressiivisesti käyttäytyvä mieshenkilö vetää peiton pois päältäsi samalla kovaäänisesti venäjää mongertaen. Onneksi tämä kundin kaveri yhdessä vaunuemäntämme kanssa riensi apuun ja näytti missä miehen omaisuus sijaitsi. Pääsimme 5 minuutin episodin jälkeen jatkamaan uniamme ja aamulla yhdeksän aikoihin herätessämme, oli myös Andrei poistunut seurueestamme ja näin ollen jäimme kaksistaan neljän hengen hyttiimme. Ensimmäiset 20h tuntia junamatkastamme oli nyt takana.

Toinen päivä junailustamme alkoi rennoissa merkeissä. Keittelimme aamulla cowboy-kahvit, teimme aamupalaa ja jatkoimme yleistä hengailua lukemisen, päiväunien ja Yatzyn pelaamisen merkeissä. Alkuillasta seuraamme liittyivät kuitenkin noin 35-vuotiaat Venäjän armeijassa palvelevat Georg & Pavel, jotka olivat olleet 20 päivän komennuksella Moskovassa, Vladimirissa sekä jossain kolmannessa kaupungissa, jonka nimeä en enää muista ja olivat nyt matkalla kotiinsa Novosibirskiin. Näistä erityisesti Georg oli varsinainen urheilufanaatikko ja erityisesti kiekko- ja futis-sellainen. Näin ollen yhteinen jutunaihe löytyi nopeasti kanssani melkoisesta kielimuurista riippumatta. Pavel tosin taitoi englantia hiukan sujuvammin, mutta oli asteen verran hiljaisempaa sorttia vaikkakin seuramies hänkin. Tyhjensimme heidän kanssaan illan kuluessa Juhanin kotoa mukaansa ottaman pippuriviinapullon sekä joitakin oluita, heidän samalla kertoessa vinkkejä Baikal-järven ekskursiotamme varten. Suunnitelmamme Irkutskin ja Baikalin suhteen alkoi selvetä. Vietämme kaupungissa aikaa todennäköisesti vain yleisten asioiden järjestelyyn ja lopun venäjän aikamme käytämme Baikal-järvellä sijaitsevalla Olkhonin saarella, jonka suojaisa ja matala lahti sekä pohjasta nousevat joko a) kuumat ilmavirtaukset tai b) ylöspäin virtaavat 256 jokea (asia jäi meille hiukan epäselväksi) tarjoavat täysin poikkeukselliset olosuhteet muuhun järveen verrattuna. Esimerkiksi veden lämpötila on järjestäen kymmenkunta astetta lämpimämpi, mutta näkyvyys on silti yhtä loistava.

Kolmantena päivänä junassa emme tehneet juuri muuta kuin nukuimme, luimme, söimme ja pelasimme Yatzya. Hiukan ennen puolta yötä paikallista aikaa hyvästelimme Pavelin ja Georgin. Novosibirskista saimme vielä loppumatkaksi hyttiimme seuraksemme vanhemman herrasmiehen, joka oli mitä ilmeisemmin business-matkalla ja oli nyt palaamassa kotiinsa Baikalskiin, joka sijaitsee noin 200km Irkutskista itään. Mies ei puhunut sanaakaan englantia, oli muutenkin hissukkaa sorttia, joten keskustelu jäi käytännössä tähän. Merkille pantavaa kolmantena päivänä oli maiseman jatkuva samankaltaisuus, joka itse asiassa jatkui vielä pitkään neljäntenäkin päivänä. Vaivaiskoivuja ja peltoaroa mittaamattomana silmän kantamattomiin. Neljännen päivän illansuussa alkoi jo havupuitakin ilmestymään ja maasto muuttui kumpuilevammaksi sekä osin vuoristoisemmaksi, kun ohitimme yhden Siperian suurimmista kaupungeista, Krasnoyarskin. Käytimme tämänkin päivän lähinnä lepäilyyn ja aikavyöhykeroista toipumiseen (olemme nyt 6h suomen aikaa edellä).



Aamulla herättyämme pakkasimme kamamme kasaan ja odottelimme Irkutskiin saapumista. Totesimme kelin olevan jotain ihan muuta, mitä olimme odottaneet. Maisema oli saanut vahvan suojalumipeitteen eikä aiemmin säätiedotuksista katselimistamme +15-20 asteen keleistä ollut tietoakaan! Asemalla väistelimme taksien tarjoajat sekä muut ukottajat ja kävelimme raikkaassa nollakelissä noin reilun kilometrin matkan Downtown Hosteliin aivan Irkutskin keskustaan. Paikka tuntuu näin ensivaikutelmalta todella miellyttävältä ja kotoisalta.

Huomenna jatkamme matkaamme kohti Lake Baikalia ja Olkhonin saarta.

Tunnelmissa

Lähtöpäivän aamu ei alkanutkaan täysin ennakko-odotusteni mukaisesti. Pystyin nimittäin vastoin odotuksiani nukkumaan vielä sen jälkeen, kun olin ensimmäisen kerran 05:30 herännyt vessahätään. Liekö parin edellisen päivän muuttoralli, muu yleinen kimpoilu eri suuntiin sekä viime illalla nautittu muutama viinilasi tehneet tehtävänsä ja olin herätessäni vielä niin väsynyt, että nukahdin uudestaan ennen kuin pahempi lähtöpäivään liittyvä kuumottelu kerkesi vallata mieleni jokaisen sopukan. Uudemman kerran 08:00 herättyäni ei vastaava efekti ollut enää riittävän voimakas uudestaan unen päästä kiinni saamiseen. Toisaalta oli jo aikakin herätä ja aloittaa fiilistelyt tänään alkavaa matkaamme varten.

Istun nyt faijani luona odottelemassa herkullisen uunimakkaran valmistustumista ja tekemällä muutamia viime hetken säätöjä, kuten passien yms. asiakirjojen skannailua ja tulostelua. Tähän mennessä koko päivän on ollut jokseenkin odottava ja osin jopa epätodellinen olo. 1½ vuoden odotus on päättymässä muutaman tunnin sisällä. Mielessäni pyörii jatkuvalla syötöllä kuvia tyhjästä asunnostani, joka oli kotini edelliset 7 vuotta sekä tottakai kaikista kotiin jäävistä ystävistä & perheenjäsenistä ja muista sellaisista asioista, joita jään suomesta kaipaamaan. Olo on siis lähinnä kuumottunut, enkä ole vielä päässyt täysin niihin fiiliksiin, joita matkalle lähtö yleensä aina aiheuttaa. Toisaalta tiedän, että ajatukseni tulevat muuttumaan ekstaasia lähentelevään reissulle lähtöfiilikseen viimeistään siinä vaiheessa, kun näen tiimimme toisen osapuolen Juhanin Tikkurilan asemalla täydessä retkikuntavarustuksessa. Tuohon hetkeen on tätä kirjoittaessani enää 2,5h tuntia aikaa...

Let the ride begin!

En Route to Travel

Heinäkuinen ilta Danau Toballa, Sumatran saarella Indonesian luoteisosassa oli se päivä, jolloin kaikki tähän nyt alkavaan blogiin tuleva sai alkunsa. Istuimme yhdessä Juhanin sekä Jeren ja Jennin kanssa pohtimassa silloista matkaamme. Olimme olleet matkalla hiukan yli 3kk ja yli puolet kokonaiskestosta oli jo takana. Tästä huolestuneena päädyimmekin murehtimaan sitä, kuinka nopea rutistus 5,5kk matka loppujen lopuksi oikeastaan onkaan - aikahan riittää käytännössä vasta Babylonin kahleista vapautumiseen ja arjesta irtautumiseen. Tänä heinäkuisena iltana reilut 1½ vuotta sitten löimme pohdiskelujemme päätteeksi lukkoon suunnitelman uudesta, uljaammasta irtiotosta.

Tämä irtiotto on nyt itseni ja Juhanin osalta tullut vihdoin ajankohtaiseksi, sillä tasan kahdeksan päivän päästä 15.4 nousemme Tikkurilan asemalta kello 19.00 Tolstoin kyytiin ja suuntaamme kohti Äiti Venäjää ja sen pääkaupunki Moskovaa. Lähdömme yhteydessä jätämme taaksemme käytännössä kaiken, joka on tähänastiseen elämäämme olennaisesti kuulunut, eli asuntomme ja työpaikkamme on irtisanottu sekä suurin osa vähäisestä maallisesta omaisuudestamme myyty, varastoitu tai annettu eteenpäin. Hyvä näin, sillä kummallakaan meistä ei ole kovinkaan tarkkaa käsitystä kotiinpaluumme ajankohdasta, joten tämäntyyppisten siteiden katkaisu suomeen oli käytännössä välttämätöntä. Myös kaikkien mahdollisten kotimaan huolien eliminointi edesauttaa matkasta nauttimista. Nyt mitään ongelmia ei pitäisi olla mahdollista tulla, kunhan vain kaikki ystävät ja perheenjäsenet pysyvät terveinä!

Matkasuunnitelmastamme vielä lopuksi muutama sana. Tulemme aiemmista reissuistamme poiketen liikkumaan varsin erityyppisissä ympäristöissä pelkän trooppisen hikoilun sijaan. Monipuolisempien olosuhteiden lisäksi olennainen osa on omaksua myös täysin uusi aikakäsitys - nyt ei ihan oikeasti ole kiire minnekään! Tämän johdosta ei matkaa ole kovinkaan tarkasti suunniteltu, koska emme halua etukäteen sitoa itseämme päivämääriin tai kohteisiin. Karkea guideline, jota olemme pohtineet, noudattaa jokseenkin seuraavaa kaavaa: Trans-Siperialla Mongolian läpi Pekingiin, josta siirtyminen Kiinan & Tiibetin (toivottavasti) läpi Nepaliin. Nepalista siirrymme vielä täysin auki olevaa reittiä pitkin kohti Thaimaa/Kambodza/Indonesia akselia, jonne odotamme useampaakin ystävää saapuvaksi loppukesän tienoilla. Vuodenvaihteen tienoilla, mikäli hillonkulutuksemme on sujunut jokseenkin ennakkoarvioiden mukaan, olisi tarkoitus siirtyä kohti Australiaa, josta matka jatkuu sitten joskus kohti muuta Oseaniaa ja kenties, kuka tietää, vielä jollekin täysin uudelle mantereelle. Sinne on kuitenkin vielä niin pitkä aika, ettei sille kannata ajatuksiaan liiemmin uhrata. Oleellista on nyt keskittyä vain täysillä tähän hetkeen!

Stay tuned.