21st century cyborg

Hyvästeltyäni jo hyvin tutuksi tulleen, ystävällisen ja auttavaisen osasto viitosen henkilökunnan, kepittelin itseni hissiä hyväksi käyttäen alakerran kahvioon ja jäin odottelemaan paikoilleni samalla kun isäni lähti noutamaan autoa oven eteen. Ulkona näytti olevan keväisen pirtsakka, synkähkö ja pilvinen keli. Kun näin kyytini saapuvan etuoven eteen, singahdin ylös ja lähdin innostuneesti kohti ulko-ovea. Ulos päästyäni imin itseeni raikasta, sateen jälkeistä kosteaa ulkoilmaa suurella antaumuksella. 3 viikon tauon jälkeen tuntui upealta olla jälleen pihalla ja ennen kaikkea ulkona jo ehkä liiankin tutuksi tulleen sairaalaympäristön sijaan.

Otimme suunnan kohti Korsoa ja matkan aikana hyvänolon tunne sisälläni vahvistui vahvistumistaan – oli todellakin hienoa päästä pois sairaalan kahleista! Perille päästyämme asetuin aloilleni vanhaan huoneeseeni, josta olin pysyvästi poistunut 7½ vuotta sitten. Tämä tulisi olemaan majapaikkani seuraavan kolmen neljän kuukauden ajan.

Enää päivät eivät kuluneetkaan tahdissa aamupala 07.30, lääkäreiden kierros ennen kello 09.00, fysioterapiahetki, lounas 11.30, toinen fysioterapiahetki, päivällinen 15.30, tunti pari mahdollisten vierailijoiden kanssa seurustelua, illallinen 19.00, muutama tunti tv:n tuijotusta sekä viimeiseksi iltalääkkeiden jako 22.00 ja lights out viimeistään puolentunnin päästä niiden nielaisemisesta. Tämän seikan johdosta muutamat ensimmäiset päivät kuluivatkin päivittäisistä rutiineista irroittautumiseen ja vapaampaan ohjelmaan totuttelemisessa. Lisäksi tekniikkani liikkumisen suhteen aina ylösnoustessani pitämäni selkätuen sekä eriparia olevien sauvojen kanssa vaati vielä hiomista. Kepittelen siis eteenpäin kyynersauva vasemmassa ja kainalosauva oikeassa kädessä. Ystävääni Mattia lainatakseni muistutan tässä uudessa lookissani hiukan kyborgia ja uskoakseni saatankin herättää ainakin hivenen huomiota, jahka rantaudun kansan sekaan kauppoihin ja muualle ’ulkomaailmaan’.

Nyt jo lähes kolme viikkoa kotiin pääsystäni on elämä sairaalan ulkopuolellakin alkanut tuntua jo hiukan rutiininomaiselta, vielä kun en liiemmin ole voinut kotipiirin ulkopuolella liikkua. Palava halu päästä tuulettumaan on kasvanut sisälläni kaiken aikaa ja siksi olinkin erityisen iloinen saadessani viime perjantaina sairaalassa kontrollikäynnin yhteydessä hyviä uutisia. Parantumiseni on lähtenyt täysin odotusten mukaan liikkeelle ja itse asiassa lonkkarangassa ollut murtuma on lähtenyt luutumaan jopa odotettua nopeammin. Käytännössä mikään ei siis enää estä minua laajentamasta reviiriäni, joten vierailut kavereiden luona ovat jo tietyissa rajoissa mahdollisia, sillä liikkumistani rajoittaa nyt pääasiassa vain omat voimani ja niiden riittävyys. Loistavaa, tätä onkin jo odotettu!

Seuraava toiveeni olisi, että suomen ilma nyt yllättäisi ja muuttuisi oikeasti kesäiseksi jotta pääsisin toteuttamaan mieltäni riivanneen ajatuksen terassioluesta auringonpaisteessa...