Goodbyes & Re-Unions

Saavuttuani sunnuntaina aamulautta- ja päiväbussimatkan jäljiltä Bangkokiin hieman kahdeksan jälkeen illalla, tsekkasin itseni sisään Green House guest houseen Rambuttri roadilla, Banglampoon kaupunginosassa. Heitin vain kamani huoneeseen ja suuntasin alakertaan varaamaan itselleni bussi+lauttakyydin heti seuraavaksi aamuksi Changin saarelle, muutama satakilometriä Bangkokista kaakkoon, jonne Jere ja Jenni olivat jo matkanneet. Saatuani tiketit hanskaani, oli aika lähteä vielä juomaan jäähyväisoluet Akin, Oliverin, Miken ja Kristan kanssa, jotka kaikki neljä olivat lähdössä aamuyöstä kohti Egyptiä ja punaista merta, jonne he olivat buukanneet yhdessä reilun kahdenkymmenen muun ystävänsä kanssa viikon kestävän sukellussafarin (jälkeenpäin kuulimme että heidän jahtinsa ei ollutkaan vielä edes valmistunut(!) ja homma meni tätä myöten suht pahasti reisille). Istuimme joen varressa parin ison oluen verran, jonka jälkeen hyvästelin kaverit seuraavaan kertaan asti ja paukin jo hiukan yhdentoista jälkeen kämpille nauttimaan poikkeuksellisesta herkusta, ilmastoinnista, johon olin tuhlannut kaksi euroa ylimääräistä, sillä tuulettimella varustettuja huoneita ei enää ollut Green Housessa vapaana, enkä jaksanut pienessä kiireessä tuhlata aikaa sellaisen etsimiseen muista majataloista. Muut uudet Taon tuttavuudet oli hyvästelty jo edellisenä iltana, sillä majapaikkamme baarin vetäjä Kerry lähti jo lauantaina muutaman päivän lomalle Bangkokiin tyttöystävänsä Punin kanssa, kärsittyään sitä ennen reilun viikon denguekuumeen kourissa, kun taas saarelle jäänyt porukka nukkui vielä edellisen illan juhlien höyryjä pois aamulla starttimme aikaan.

Bussimme kohti määränpäätään, Laem Ngobin satamaa, lähti aamulla kahdeksan aikaan ja perillä olimme noin kolmelta iltapäivällä, jonka jälkeen oli edessä vielä lyhyt 45 minuutin lauttamatka mantereelta saarelle. Jo lautassa huomasin saaren nousevan erittäin jyrkästi merestä ja olevan pääosin tiheän sademetsän peittämä ja koska tällä norsusaarella (Chang=norsu) riitää myös pinta-alaa, oli odotettavissa pitkiä välimatkoja ja jyrkkiä, mutkaisia ja Thaimaan osalta jo varsin tutuiksi tulleita, osin vaikeakulkuisiakin teitä. Satamasta ottamani Songthaew eli lavataksikyyti Khlong Phrao rannalle sijaitsevaan Tiger Hut nimiseen resorttiin todisti ennusteeni heti todeksi; tie mutkitteli läpi vehreän sademetsän ja useat mäet olivat niin jyrkkiä, ettei taksikuskimme joutui jatkuvasti iskemään ykkösvaihdetta silmään päästäksemme huipulle. Maisemat olivat paikoitellen myös varsin nautinnoliset ja oli hyvä fiilis nähdä pitkästä aikaa myös uusia kohteita. Tiger Hutiin päästyäni istuin Jeren kanssa hetkeksi oluelle ennen kirjautumistani minulle Jennin ja Jeren toimesta jo etukäteen varattuun, lähes merenrannalla sijaitsevaan puubungaloviini (edessä oli vain yksi rivi vastaavia bungia, mutta kuistiltani oli silti esteetön näköala vain vajaan parinkymmenen metrin päässä hiljalleen liplattelevaan Siaminlahteen). Enpä voinut tosiaan valittaa kaverusteni tekemistä järjestelyistä, varsinkin kun ottaa huomioon, että yölle kertyi hintaa vain 250 Bahtia eli 5 euroa ja ravintolassa pienen oluen hintakin oli varsin maltillinen 50 Bahtia. Loppuilta kuluikin edellisen viikon kuulumisia vaihdellessa, jonka yhteydessä tuli myös muutama tervetuliaisolut juotua.






Tiistaiaamupäivän valjetessa aurinkoisena päätimme käyttää päivän auringossa kylpiessä, kirjoja lukien ja akkuja ladaten. Illalla oli tarkoitus nähdä vanhat tutut Leena & Colin, jotka olivat saapuneet saarelle vajaa kuukausi aikaisemmin työskennelläkseen sukellusopettajina. Treffasimme heidät puoli seitsemän aikaan illalla ja lähdimme nauttimaan illallista erääseen heidän sukelluskoulun toimistonsa vieressä sijaitsevaan ravintolaan, jonne Leena oli saanut suosituksen joltain saarella jo pidempään asuneelta. Vanhojen tuttujen näkeminen pitkästä aikaa on aina varsin piristävää ja mieltä ylentävää, eikä tämä ilta missään tapauksessa tuottanut poikkeusta. Nautimme maukkaat thai-ateriat (ainakin omani oli sellainen) ja sovimme, että pyrimme näkemään vielä ainakin kerran uudestaan, ennen kuin jätämme saaren taaksemme ja suuntaamme kohti uusia seikkailuja.

Keskiviikkona päätimme vihdoin lähteä tutkimaan saarta hiukan muistakin osista ja nappasimme songthaewin Lonely Beachille, joka on tunnettu hieman enemmän backbacker-orientoituneempana rantana. Ihan mukavan oloinen ranta, joskin huomattavasti vilkkaampi kuin Khlong Phrao, jossa nyt majailemme. Vaihtelu virkistää, joten sovimme, että mikäli löydämme kohtuuhintaisen ja vaatimuksemme täyttävän majoituksen, siirrymme tälle rannalle muutamaksi yöksi. Nopeasti kävi ilmi, että ehdot täyttäviä resortteja löytyisi vain 1kpl, joka toimi vielä walk in periaattellaa eli varauksia ei kyseiseen paikkaan otettu. Saimme respasta kuitenkin käyntikortin ja ilmoitimme, että soitamme huomenaamuna ja kysymme tilannetta vapaiden bungalowien osalta uudestaan. Illalla reippailimme vielä erääseen Jerelle ja Jennille tuttuun ravintolaan päätien, jonka eräänlaisena vetonaulana toimii vain 4 kuukauden ikäinen apinanpoikanen, jonka ravintolan henkilökunta oli pelastanut hylättynä viidakosta joen varrelta vain muutamia päiviä tai viikkoja syntymänsä jälkeen. Täytyy sanoa että varsin hellyyttävä tapaus kyseessä, joka liikkuu vielä kuin hidastetusta elokuvasta. Nihkeämpi puoli on toisaalta se, että kaverin mitä todennäköisin tulevaisuus tulee löytymään häkistä, josta se tuodaan esiin vain turisteille nähtäväksi. Toki tämäkin parempi vaihtoehto kuin kuolema keskosena.






Torstaiaamuna soitimme nonstop-puheluita edellisenä päivänä tutustumaamme resorttiin, muttemme saaneet ketään kiinni. Emme halunneet pakata kamojamme turhanpäiten ja maksaa kyytiä Lonely beachille, mikäli vapaita asumuksia ei olisikaan. Koska Jere lupautui lähtemään seuraavana päivänä yksin lavataksilla tarkkailemaan tilannetta, päätimme toimia näin ja viettää vielä yhden yön samassa majapaikassa. Hyvä idea näin jälkikäteen, sillä perjantaina Jeren ollessa tiedustelemassa, olivat kaikki bungat täynnä. Oli siis tehtävä uusi suunnitelma. Hetken pähkäiltyämme päätimme tulla viimeiseksi kolmeksi yöksi päätien varressa olevaan suomalaiseen Sofia Garden resorttiin, jossa voisimme nauttia meille poikkeuksellisen mukavista huoneista sekä uima-altaasta, maksamatta itseämme kuitenkaan kipeäksi. Saavuimme siis aamupäivästä tänne ja otimme heti ilon irti uima-altaasta uiden ja pienen pilviverhon takaa paistanutta aurinkoa palvoen. Vietämme siis viimeiset yöt täällä, ennen kuin maanantaina tiemme eroavat minun suunnatessa takaisin Bangkokiin ja Jeren ja Jennin jatkaessa seikkailujaan seuraavaksi Kambodzassa.

Lopuksi voisin kertoa vielä muutaman faktan tästä Koh Changin saaresta. Kyseessä on siis ´pinta-alaltaan Thaimaan toiseksi suurin saari ja kuten jo kirjoitin, tiestö on osin aika hazardia. Kuulemmamme mukaan kuumimman sesongin aikaan sattuu päätiellä viikottain jopa 7-8 kuolemaan johtavaa onnettomuutta. Tämän kuultuani, en hirveän montaa kertaa ole harkinnut mopon vuokrausta, joka tosin tällä saarella olis välimatkojen johdosta varsin käytännöllinen. Toinen mielenkiintoinen asia liittyen tiestöön on se, että jo vuosia on ollut tarkoitus saada valmiiksi koko saaren ympäri kiertävä kehätie, joka ei kuitenkaan ole edelleenkään valmistunut, vaikka se jo joihinkin saarta kuvaaviin karttoihinkin on jo valmiiksi piirretty. Mielenkiintoista asiassa on se, että mitä ilmeisemmin hallitus lähettää vuosittain rahaa tien rakentamista varten, joka sitten aitoon thaimaalaiseen tapaan käytetään paikallisviranomaisten taholta johonkin aivan muuhun. Sadekauden jälkeen sitten vain ilmoitetaan takaisin Bangkokiin, että juuri rakennettu tie on monsuunisateiden ja niiden aiheuttamien mutavyöryjen osalta tuhoutunut ja kehätietä ei siis edelleenkään ole. Huvittavaa, vaikkakin varsin epäeettistä, mutta niin tuttua Thaimaata.

Time to move on

Jere ja Jenni laativat pelisuunnitelmaansa viime sunnuntaina. Mikäli kelit täällä Taolla jatkuisivat pilvisinä tai sateisina, jatkaisivat he matkaansa kohti Ayutthayaa heti maanantaina. Mikäli keli puolestaan muuttuisi aurinkoiseksi, kuten säätiedotuksissa oli hiukan ennusteltu, siirtäisivät he lähtöään vielä päivällä tai kahdella.

Maanantaipäivä starttasi ikäväksemme jälleen paksun pilviverhon peittäessä taivaan, joten ystävieni päätös oli alkaa järjestellä lippuja kohti seuraavaa määränpäätään. Lippujen oston sekä rinkkojen pakkaaamisen jälkeen tapahtui kuitenkin dramaattinen käänne vallitsevissa olosuhteissa ja puoleen päivään mennessä taivas oli täysin kirkastunut. Vihdoin! Valitettavasti Jeren ja Jennin osalta oli jo tässä vaiheessa liian myöhäistä perua jo tehtyjä päätöksi ja näin ollen he jatkoivat matkaansa hiukan ristiriitaisissa tunnelmissa. Toisaalta innostuneina kohti uusia seikkailuja, mutta toisaalta hiukan haikeina jättäessään kaikki uudet ja vanhat ystävät sekä nyt saapuneen auringon saarelle.

Innostuneena auringon saapumisesta päätin itse seuraavien päivien ohjelmaan kuuluvan vain makoilua rannalla, uimista sekä iltaisin sosiaalista seurustelua uusien tuttavuuksieni kanssa ”olohuoneessamme”, eli majapaikkamme baari/oleskelutila-osastolla. Auringossa ei tosin ole mahdollista kovin pitkään kerralla oleskella kuumuuden ja auringonsäteiden polttavuuden johdosta, mutta onneksi aina välillä voi aurinkoa juosta pakoon meidän toiseen ”olohuoneeseen”, eli In Touchin rantabaariin samalla kylmiä virvokkeita nauttien. Viime päivät ovat siis kuluneet pääosin edellä mainitulla tavalla, lukuunottamatta keskiviikkoillan ja torstai-illan välistä ajanjaksoa. Keskiviikkoiltana oli nimittäin In Touchin yhteydessä olevan Moov-klubin päättäjäisbileet ja juhlat sen mukaiset. Lähdimme mestoille kahdeksan hengen miesvahvuudella ja täytyy sanoa, että oli jälleen kerran kyseisisiä kemuissa aivan mielettömän hauskaa. Mutta mikä nousee ylös, tulee jossain vaiheessa myös takaisin alas ja omalta osaltani seuraava päivä kuluikin käytännössä kokonaan riippumatossa. Kunnon hammokkiaika on ainakin itselle parasta krapulaterapiaa ja aionkin jatkossa aina tilanteen niin salliessa käyttää dagen efterit vastaavalla tavalla.

Krapulasta selvittyäni heräsin tänään perjantaina mitä parhaimmilla fiiliksillä ja suuntasin jälleen alas rantaa kohti uimaan ja kirjaa lukemaan. Tässä vaiheessa onkin todettava, että olen jossain määrin ylpeä itsestäni ja saavutuksestani kävellä päivittäin ylös ja alas täältä ylhäältä rannalle ja takaisin. Jokainen joka täällä OK Viewissä on joskus käynyt, tietää että kapuaminen tänne ylös trooppisessa auringonpaisteessa ei ole mikään ihan pikkurasti, vaan vaatii pienehkön tsemppauksen sekä heti kävelyn jälkeisen suihkun. Hikoilun määrä kämpille päästyäni tuulettomina ja täysin kirkkaina päivinä on ollut suorastaan infernaalinen, jonka johdosta mopon vuokraaminen on aina silloin tällöin kummitellut mielessä. En ole sitä kuitenkaan vielä tehnyt, sillä tällöin on 100-prosenttisen varmaa se asia, ettei kävellen tule enää liikuttua yhtään yli 50 metrin etappia ja erityisesti minulle edes pieni päivittäinen kuntoilu tekee enemmän kuin hyvää, olenhan vasta juuri saanut edes jonkinasteisen peruskunnon takaisin.

Kavuttuani takaisin ylös ja suihkuteltuani itseni puhtaaksi rupesin pohtimaan matkan jatkoa eteenpäin. Aki, jonka kanssa on Jeren ja Jennin lähdön jälkeen tullut vietettyä suuri osa ajasta, on lähdössä yhdessä 23 muun Koh Tao Diverseihin jollain tavalla kytköksissä olevan henkilön kanssa 19. päivä Egyptiin viikon kestävälle sukellussafarille, joten päätin ilman muuta lähteä hänen kanssaan samaa matkaa kohti Bangkokia. Voittaahan matkanteko hyvässä seurassa aina yksin matkustamisen. Tämänhetkinen pläni on nyt sitten jatkaa matkaa Koh Taolta sunnuntaina, jolloin nappaamme aamulautan Chumphoniin, josta jatkamme bussilla Bangkokiin siten, että saavumme perille joskus iltayhdeksän maissa. Aki jatkaa siitä ehkä muutaman oluen jälkeen kohti lentokenttää, sillä hänen lentonsa kohti Kuwaitia ja aina eteenpäin Egyptiin lähtee jo kolmen aikaan aamuyöstä. Itse jään yhdeksi yöksi enkelten kaupunkiin ja tarkoituksenani on jatkaa maanantaiaamuna matkaa kohti Koh Changia, Thaimaan toiseksi suurinta saarta. Saarelle pitäisi ennättää vielä saman päivän aikana, mikäli mitään ylimääräisiä viivästyksiä ei aikatauluihin tule. Jere ja Jenni ovatkin kerenneet samoille tonteille näillä näkymin jo päivää aiemmin, joten yksin ei minun tarvitse edelleenkään aikaa viettää. Changilla olisi tarkoitus viihtyä noin viikon verran, josta palaan takaisin Bangkokiin, jonne Juhani saapuu 27. päivä. Kauan odotettu jälleennäkeminen on siis enää alle kahden viikon päässä ja mielikuvat tästä pyörivät yhä useammin ja useammin mielessä.

Ylihuomenna on siis aika jälleen kerran jättää haikeat jäähyväiset tälle jo kovin tutuksi tulleelle saarelle ja jatkaa matkaa kohti uusia seikkailuja. Toisaalta on ikävä lähteä, mutta uudet kokemuksetkin jo kuumottelevat sen verran kovasti, että tuskin sentään kyyneleitä tarvitsee lähdön hetkellä heruttaa.

Back In Business

AirBerlinin lento AB8925 Helsingistä Dusseldorfiin lähti ajallaan. Jostain syystä suurena yllätyksenä itselleni ei tullut se, että olin saanut vierustoverikseni keskimääräistä tanakamman henkilön ja näin ollen Boeing 737 penkit tuntuivat vielä tavallistakin ahtaammilta. Onneksi matkustusaika oli vain 2h 15min, joten hivenen epämieluisasta asennosta en joutunut kovinkaan pitkään kärsimään. Mielenkiintoinen pariskunta muutenkin, sillä vieressäni istunut rouva aloitti matkan paksu talvitakki päällä, eikä ottanut sitä yltään pois kuin vasta juuri ennen saapumistamme Saksaan. Hänen miehensä puolestaan piti viimeiseen saakka päällään uutuuttaan kiiltänyttä mustaa nahkatakkiaan. Jäin ihmettelemään minne jäivät hikikarpalot molempien otsapielistä, sillä ne loistivat koko matkan poissaolollaan.

Saavuttuamme Dusseldorfin kansainväliselle lentoasemalle vaihdoin suoraan transit-tunnelin kautta C-terminaaliin odottamaan jatkolentoani Bangkokiin. Kentällä odottamani reilu neljä tuntia kuluivat leppoisasti hyvää saksalaista olutta juoden sekä bratwurstia maistellen. Tunne paluusta takaisin maailmalle alkoi hiljalleen jyskyttää takaraivossani.

Myös lentoni kohti Bangkokia pääsi ajallaan liikkeelle, mikä olikin itselleni elintärkeää, jotta pystyisin pitämään kiinni alkuperäisestä suunnitelmistani keretä vielä seuraavan päivän aikana lopulliseen määränpäähäni Koh Taon saarelle. Istuuduin ikkunapaikalleni toivekkaana siitä, että josko tälle pisimmälle etapille saisin normaalikokoisen naapuruksen. Tällä kertaa toiveeni toteutui ja viereeni istui hiljaisen oloinen saksalaisherrasmies noin viississäkymmenissään. Jostain syystä olin heti matkan alussa väsynyt, enkä siiis parasta juttuseuraa, mutta tämä näytti sopivan mitä parhaiten myös naapurilleni. Matkani kohti Bangkokia sujui siis varsin uneliaissa tunnelmissa eivätkä esimerkiksi selkäkivut juurikaan häirinneet matkantekoani.

Koneen laskeuduttua Suvarnabhumin kentälle Bangkokissa, suuntasin kiireen vilkkaa kohti passintarkastusta, jotta kerkeäisin välttämään pahimmat ruuhkat ja minulle jäisi tarpeeksi aikaa vaihtaa edelleen seuraavalle lennolleni kohti Koh Samuita. Maahantulomuodollisuudet menivät kivuttomasti ja virkailijan leveän hymyn saattelema vastaus tervehdykseeni teki oloni onnelliseksi. Tuntui vain niin hyvältä olla jälleen takaisin reissaamassa, eikä Thaimaa ole missään nimessä pöllömpi maa aloittaa uusi taival. Fiilis toden totta alkoi hiljalleen kohota ja koska myös loppumatka kohti Taoa sujui lähes ongelmitta, oli suu väkisinkin messingillä kun silmäni havaitsivat Jeren odottamassa Mae Hadin satamassa. Lauttamatkan lopun kovan merenkäynnin aiheuttama hivenen hutera olokin katosi skootterin kyydissä matkalla kotoisaan OK Viewin resorttiin, joka tulisi toimimaan majapaikkanani saarella viettämäni ajan.

Ensimmäinen ilta saarella meni fiilistellessä paluutani reissuun sekä pohjustaessa täällä OK:ssa myös majailevan Akin seuraavana päivänä pidettyjä 30-vuotissynttäreitä. Kaksi ensimmäistä iltaa meni siis suht kosteissa merkeissä ja sen jälkeen olemmekin vain pääasiassa lepäilleet päivät riippumatoissa ja viettäneet illat leffoja väijyen. Ilmatkaan eivät ole tätä päivää lukuunottamatta juurikaan suosineet, joten laiskotella onkin voinut hyvällä omallatunnolla. Tänään paistoi pilviverhojen välistä jo hiukan aurinkokin, joten josko sitä seuraavien päivien aikana jo saisi hiukan väriäkin koristamaan vielä varsin valkoista ruumistani.

Valokuvaaminen on sattuneista syistä jäänyt vielä vähäiseksi. Koitan parantaa tapani ja saada seuraavan kirjoitukseen mukaan myös kuvamateriaalia. Siihen asti kuulemisiin ja mukavaa syksyn jatkoa kaikille tutuille siellä kotosuomessa. Älkää antako talven tulon yllättää itseänne :)

2nd beginning

Viisi enemmän tai vähemmän piinallista odotuksen kuukautta alkaa olemaan pikkuhiljaa takanapäin ja vihdoin on taas aika suunnata nokka kohti aasiaa. Uusi alku alkaa siis jo ylihuomenna sunnuntaina, jolloin Air Berlinin koneet kuljettavat minut punavalkoisine siipineen Dusseldorfin kautta kohti Bangkokia. Tapojeni vastaisesti, olen nyt pienen epävaruuden johdosta buukannut vielä jatkolennon Koh Samuille asti, josta tarkoituksenani on edelleen keretä vielä viimeiseen Koh Taolle saman päivän aikana lähtevään lauttaan. Vaikka lentäminen on paitsi kallis ja epäekologinen, mutta myös äärimmäisen tylsä matkustustapa, en halunnut nyt ottaa riskiä siitä, että joutuisin painimaan kaksi peräkkäistä yötä mahdollisten selkäkipujen kanssa. Selkä, kuten muukaan ruumis kun nyt ei ole vielä täysin 100% kunnossa.

Matkajärjestelytkin alkavat näin kaksi päivää ennen lähtöä olemaan pääsääntöisesti kuosissa. Uudet vakuutukset on hommattu ja paperit Kelaan pikäkestoisesta ulkomailla oleskelusta lähetetty. Rinkka on vielä pakkaamatta ja sen tekemisen jälkeen on vielä suunnattava ostamaan yli jäänyt tila täyteen kotimaan tuliaisia maailmalla odottavia ystäviä varten. Aste asteelta alkaa matkakuumekin nousemaan!

Nyt on siis aika myös jättää hyvästit kaikille suomeen jääville ystäville, tutuille ja perheenjäsenille. Vaikka Suomi pian kohtaakin jokavuotisen synkkyyteensä, koittakaa itse olla vaipumatta näihin fiiliksiin. Annan lopuksi vielä yhden vinkin, jolla voitte yrittää piristää kaamoksen ja kylmyyden mahdollisesti musertamaa mieltänne. Nimittäin rynnätkäähän Ateneumiin tutkimaan Pablo Picasson töiden väriloistoa. Näyttely on esillä aina ensi tammikuun alkuun saakka ja on ehdottomasti käymisen arvoinen. Erityisesti kubismin ja surrealismin ajan töistä monet ovat todella briljantteja. Suosittelen lämpimästi!