Goodbyes & Re-Unions

Saavuttuani sunnuntaina aamulautta- ja päiväbussimatkan jäljiltä Bangkokiin hieman kahdeksan jälkeen illalla, tsekkasin itseni sisään Green House guest houseen Rambuttri roadilla, Banglampoon kaupunginosassa. Heitin vain kamani huoneeseen ja suuntasin alakertaan varaamaan itselleni bussi+lauttakyydin heti seuraavaksi aamuksi Changin saarelle, muutama satakilometriä Bangkokista kaakkoon, jonne Jere ja Jenni olivat jo matkanneet. Saatuani tiketit hanskaani, oli aika lähteä vielä juomaan jäähyväisoluet Akin, Oliverin, Miken ja Kristan kanssa, jotka kaikki neljä olivat lähdössä aamuyöstä kohti Egyptiä ja punaista merta, jonne he olivat buukanneet yhdessä reilun kahdenkymmenen muun ystävänsä kanssa viikon kestävän sukellussafarin (jälkeenpäin kuulimme että heidän jahtinsa ei ollutkaan vielä edes valmistunut(!) ja homma meni tätä myöten suht pahasti reisille). Istuimme joen varressa parin ison oluen verran, jonka jälkeen hyvästelin kaverit seuraavaan kertaan asti ja paukin jo hiukan yhdentoista jälkeen kämpille nauttimaan poikkeuksellisesta herkusta, ilmastoinnista, johon olin tuhlannut kaksi euroa ylimääräistä, sillä tuulettimella varustettuja huoneita ei enää ollut Green Housessa vapaana, enkä jaksanut pienessä kiireessä tuhlata aikaa sellaisen etsimiseen muista majataloista. Muut uudet Taon tuttavuudet oli hyvästelty jo edellisenä iltana, sillä majapaikkamme baarin vetäjä Kerry lähti jo lauantaina muutaman päivän lomalle Bangkokiin tyttöystävänsä Punin kanssa, kärsittyään sitä ennen reilun viikon denguekuumeen kourissa, kun taas saarelle jäänyt porukka nukkui vielä edellisen illan juhlien höyryjä pois aamulla starttimme aikaan.

Bussimme kohti määränpäätään, Laem Ngobin satamaa, lähti aamulla kahdeksan aikaan ja perillä olimme noin kolmelta iltapäivällä, jonka jälkeen oli edessä vielä lyhyt 45 minuutin lauttamatka mantereelta saarelle. Jo lautassa huomasin saaren nousevan erittäin jyrkästi merestä ja olevan pääosin tiheän sademetsän peittämä ja koska tällä norsusaarella (Chang=norsu) riitää myös pinta-alaa, oli odotettavissa pitkiä välimatkoja ja jyrkkiä, mutkaisia ja Thaimaan osalta jo varsin tutuiksi tulleita, osin vaikeakulkuisiakin teitä. Satamasta ottamani Songthaew eli lavataksikyyti Khlong Phrao rannalle sijaitsevaan Tiger Hut nimiseen resorttiin todisti ennusteeni heti todeksi; tie mutkitteli läpi vehreän sademetsän ja useat mäet olivat niin jyrkkiä, ettei taksikuskimme joutui jatkuvasti iskemään ykkösvaihdetta silmään päästäksemme huipulle. Maisemat olivat paikoitellen myös varsin nautinnoliset ja oli hyvä fiilis nähdä pitkästä aikaa myös uusia kohteita. Tiger Hutiin päästyäni istuin Jeren kanssa hetkeksi oluelle ennen kirjautumistani minulle Jennin ja Jeren toimesta jo etukäteen varattuun, lähes merenrannalla sijaitsevaan puubungaloviini (edessä oli vain yksi rivi vastaavia bungia, mutta kuistiltani oli silti esteetön näköala vain vajaan parinkymmenen metrin päässä hiljalleen liplattelevaan Siaminlahteen). Enpä voinut tosiaan valittaa kaverusteni tekemistä järjestelyistä, varsinkin kun ottaa huomioon, että yölle kertyi hintaa vain 250 Bahtia eli 5 euroa ja ravintolassa pienen oluen hintakin oli varsin maltillinen 50 Bahtia. Loppuilta kuluikin edellisen viikon kuulumisia vaihdellessa, jonka yhteydessä tuli myös muutama tervetuliaisolut juotua.






Tiistaiaamupäivän valjetessa aurinkoisena päätimme käyttää päivän auringossa kylpiessä, kirjoja lukien ja akkuja ladaten. Illalla oli tarkoitus nähdä vanhat tutut Leena & Colin, jotka olivat saapuneet saarelle vajaa kuukausi aikaisemmin työskennelläkseen sukellusopettajina. Treffasimme heidät puoli seitsemän aikaan illalla ja lähdimme nauttimaan illallista erääseen heidän sukelluskoulun toimistonsa vieressä sijaitsevaan ravintolaan, jonne Leena oli saanut suosituksen joltain saarella jo pidempään asuneelta. Vanhojen tuttujen näkeminen pitkästä aikaa on aina varsin piristävää ja mieltä ylentävää, eikä tämä ilta missään tapauksessa tuottanut poikkeusta. Nautimme maukkaat thai-ateriat (ainakin omani oli sellainen) ja sovimme, että pyrimme näkemään vielä ainakin kerran uudestaan, ennen kuin jätämme saaren taaksemme ja suuntaamme kohti uusia seikkailuja.

Keskiviikkona päätimme vihdoin lähteä tutkimaan saarta hiukan muistakin osista ja nappasimme songthaewin Lonely Beachille, joka on tunnettu hieman enemmän backbacker-orientoituneempana rantana. Ihan mukavan oloinen ranta, joskin huomattavasti vilkkaampi kuin Khlong Phrao, jossa nyt majailemme. Vaihtelu virkistää, joten sovimme, että mikäli löydämme kohtuuhintaisen ja vaatimuksemme täyttävän majoituksen, siirrymme tälle rannalle muutamaksi yöksi. Nopeasti kävi ilmi, että ehdot täyttäviä resortteja löytyisi vain 1kpl, joka toimi vielä walk in periaattellaa eli varauksia ei kyseiseen paikkaan otettu. Saimme respasta kuitenkin käyntikortin ja ilmoitimme, että soitamme huomenaamuna ja kysymme tilannetta vapaiden bungalowien osalta uudestaan. Illalla reippailimme vielä erääseen Jerelle ja Jennille tuttuun ravintolaan päätien, jonka eräänlaisena vetonaulana toimii vain 4 kuukauden ikäinen apinanpoikanen, jonka ravintolan henkilökunta oli pelastanut hylättynä viidakosta joen varrelta vain muutamia päiviä tai viikkoja syntymänsä jälkeen. Täytyy sanoa että varsin hellyyttävä tapaus kyseessä, joka liikkuu vielä kuin hidastetusta elokuvasta. Nihkeämpi puoli on toisaalta se, että kaverin mitä todennäköisin tulevaisuus tulee löytymään häkistä, josta se tuodaan esiin vain turisteille nähtäväksi. Toki tämäkin parempi vaihtoehto kuin kuolema keskosena.






Torstaiaamuna soitimme nonstop-puheluita edellisenä päivänä tutustumaamme resorttiin, muttemme saaneet ketään kiinni. Emme halunneet pakata kamojamme turhanpäiten ja maksaa kyytiä Lonely beachille, mikäli vapaita asumuksia ei olisikaan. Koska Jere lupautui lähtemään seuraavana päivänä yksin lavataksilla tarkkailemaan tilannetta, päätimme toimia näin ja viettää vielä yhden yön samassa majapaikassa. Hyvä idea näin jälkikäteen, sillä perjantaina Jeren ollessa tiedustelemassa, olivat kaikki bungat täynnä. Oli siis tehtävä uusi suunnitelma. Hetken pähkäiltyämme päätimme tulla viimeiseksi kolmeksi yöksi päätien varressa olevaan suomalaiseen Sofia Garden resorttiin, jossa voisimme nauttia meille poikkeuksellisen mukavista huoneista sekä uima-altaasta, maksamatta itseämme kuitenkaan kipeäksi. Saavuimme siis aamupäivästä tänne ja otimme heti ilon irti uima-altaasta uiden ja pienen pilviverhon takaa paistanutta aurinkoa palvoen. Vietämme siis viimeiset yöt täällä, ennen kuin maanantaina tiemme eroavat minun suunnatessa takaisin Bangkokiin ja Jeren ja Jennin jatkaessa seikkailujaan seuraavaksi Kambodzassa.

Lopuksi voisin kertoa vielä muutaman faktan tästä Koh Changin saaresta. Kyseessä on siis ´pinta-alaltaan Thaimaan toiseksi suurin saari ja kuten jo kirjoitin, tiestö on osin aika hazardia. Kuulemmamme mukaan kuumimman sesongin aikaan sattuu päätiellä viikottain jopa 7-8 kuolemaan johtavaa onnettomuutta. Tämän kuultuani, en hirveän montaa kertaa ole harkinnut mopon vuokrausta, joka tosin tällä saarella olis välimatkojen johdosta varsin käytännöllinen. Toinen mielenkiintoinen asia liittyen tiestöön on se, että jo vuosia on ollut tarkoitus saada valmiiksi koko saaren ympäri kiertävä kehätie, joka ei kuitenkaan ole edelleenkään valmistunut, vaikka se jo joihinkin saarta kuvaaviin karttoihinkin on jo valmiiksi piirretty. Mielenkiintoista asiassa on se, että mitä ilmeisemmin hallitus lähettää vuosittain rahaa tien rakentamista varten, joka sitten aitoon thaimaalaiseen tapaan käytetään paikallisviranomaisten taholta johonkin aivan muuhun. Sadekauden jälkeen sitten vain ilmoitetaan takaisin Bangkokiin, että juuri rakennettu tie on monsuunisateiden ja niiden aiheuttamien mutavyöryjen osalta tuhoutunut ja kehätietä ei siis edelleenkään ole. Huvittavaa, vaikkakin varsin epäeettistä, mutta niin tuttua Thaimaata.