Kuten jokunen blogia seuraava on varmasti huomannutkin, ei uutta tekstiä ole pukannut lähes pariin kuukauteen. Syynä tähän on yksinkertaisesti toukokuun lopussa vihdoin alkanut, ”kauan odottamamme” duuniputki. Töitä onkin sen jälkeen paiskittu sen verran tiuhaan tahtiin, ettei aikaa ja ennen kaikkea energiaa tai kiinnostusta ole blogin nysväämiselle riittänyt. Eipä viimeiset kahdeksan viikkoa tosin ole olleet kiinnostavien tapahtumienkaan osalta järin antoisia. Koska lähihistoria on minun ja Juhanin osalta kulunut lähes pelkästään haalarihommissa, voisin hiukan valoittaa mitä oikein päivisin puuhastelemme.
Aloitimme siis puiden istutus urakkamme toukokuun lopussa. Saimme pian jälkikäteen huomata, että olimme sikäli onnekkaita, että yritys jolle työskentelemme on ainoa joka omistaa modernit vehkeet, muiden vastaavia hommia paiskivien joutuessa turvautumaan edelleen kivikaudelta tuttuihin lapioihin ja muihin härväkkeisiin. Omalla kohdallamme homma toimii puolestaan siten, että peltoa pitkin hurjastelevan (ajonopeus pääsääntöisesti 1,2km/h) traktorin molemmilla puolella roikkuu kaksi asetta, jotka multaan iskettäessä suoltavat ulos istutettavan kasvin sekä annoksen vettä että jotain lannoitteena käytettävää polymeerigeeliä. Tämän prosessin jälkeen jää istuttajan tehtäväksi enää potkia hiukan multaa päälle ja varmistaa kasvin olevan suorassa. Hippasen helpompaa siis kuin perinteisellä tyylillä operoivien sankarien hommat, jossa joko vaihtoehtoisesti kaivat lapiolla koko päivän kuoppia taikka kyykistelet kaivajien perässä istutushommissa. Pikku bonuksena edellisen päälle, saamme vielä hivenen parempaa palkkaa kuin manuaalipuolen pojat, lähinnä siksi että työnantajamme palkan maksun lisäksi kustantaa myös majoituksemme.
Jottei duuneistamme jäisi liian ruusuinen kuva, on ehkä vielä paljastettava hiukan lisää, sillä mitään erityisen suurta herkkua ei viimeiset kuusi viikkoa ole todellakaan olleet. Eli duunia tulee paiskittua keskimäärin 6-7 päivänä viikossa, siten että herätys on ennen kello viittä aamulla ja auringonnousun aikaan alamme iskemään puita maahan. Tätä jatkuukin sitten seuraavat 9-11 tuntia non-stop, eli mitään sellaisia luxushetkiä kuten ruokatunteja meillä ei todellakaan ole, kahvibreikeistä puhumattakaan. Ainoat pienet levähdystauot meillä on noin parin tunnin välein, jolloin tankkaamme traktorin vesisäiliön sekä lastaamme kyytiin lisää taimia. Tällöin on mahdollisuus aina silloin tällöin istahtaa hetkeksi alas ja ahmia reppuun pakattu sämpylä tai muu pikku energianlähde. Noin 10 tunnin yhtäjaksoista epätasaisella pellolla kävelyä ja istuttamista ei myöskään yhtään helpota aina pilvettömältä taivaalta vihaisesti paistava aurinko. Onneksi sentään elämme täällä keskitalvea, joten elohopea ei mittarissa kohoa juuri 30 plusasteen paremmalle puolelle...
Sellaista kivaa siis kuuluu tänne ihanaan Kununurraan ja samaa hupia jatkunee vielä nelisen viikkoa, tosin juuri nyt olemme viettäneet viime viikonlopusta saakka pientä talvilomaa, töiden jatkuessa toivon mukaan jälleen ensi sunnuntaina. Tämän jälkeen lienee aika suunnata katse kohti kotia ja palata lyhyelle lomalle kotisuomeen ennen paluuta takaisin Australiaan. Tosin sen verran olemme jo ehtineet todeta töidemme suhteen, että mikään ei ole varmempaa kuin epävarma, joten aikataulujen ja tulevaisuudensuunnittelmien suhteen ei mikään ole vielä kirkossa kuulutettua.
P.S. Mikäli jota kuta sattuu kiinnostamaan enemmän puut joita istutamme, vedän pienen yhteenvedon vielä tähän loppuun. Kyseessä on siis englanninkieliseltä nimeltään Indian Sandalwood, joka on parasiitti eli loiskasvi ja tarvitsee näin ollen ympärilleen useiden muiden puulajien verkoston, joiden juurista se imee tarvitsemansa energian. Istutammekin siis itse asiassa neljää eri kasvilajia, joista kaksi toimii muutaman ensimmäisen elinvuoden ajan Sandalwoodin ylläpitäjänä, kolmas kasvun keskivaiheessa ja viimeinen aina 15 vuoden ikään saakka, jolloin Sandalwood-puu saavuttaa täysikasvuisuutensa ja on näin ollen valmis kaadettavaksi.
Kuten kasvin nimestä kaikki välkyimmät jo varmasti osasivat päätelläkin, on puulajia tavattu alunperin Intiassa, tosin alkuperäisiltä tonteiltaan laji on jo hakattu mitä ilmeisemmin sukupuuttoon. Tätä ennen puun pääosin juurissa mutta myös rungossa kasvavan öljyn hyödyt sekä lääke- että kosmetiikkateollisuudelle oli kuitenkin keretty noteeraamaan ja puulaji valjastettiin kaupalliseen käyttöön Tänä päivänä kyseinen öljy toimiikin mm. sellaisten kosmetiikkajättien, kuten Calvin Klein ja Hermes parfyymien pääraaka-aineena. Tämä öljy ei siis arvatenkaan ole mistään halvimmasta päästä ja yhden täysikasvuisen puun arvoksi onkin laskettu noin 3500 paikallista dollaria. Meidän saatua projektimme valmiiksi, olemme istuttaneet hivenen alle 300,000 Sandalwoodia eli mikäli kaikki puut eläisivät kaatamisvaiheeseen asti, olisi istuttamiemme puiden arvo 15 vuoden päästä noin miljardi aussidollaria. Ihan pikku penneistä ei hommassa siis ole kyse.
15.7.2010
17.5.2010
Just be Patient, Mate
Edellisessä viestissäni mainitsemani pahin mahdollinen skenaario töiden odottamisen suhteen osoittautui, totta kai, todeksi omalla kohdallamme. Jouduimme siis Juhanin kanssa kärvistelemään parisen viikkoa ennen kuin uusi uraputki puiden istuttajina oli määrä alkaa. Saimme toki tiedon kyseisestä keissistä jo puolisentoista viikkoa sitten, joten epävarmuus ei sen jälkeen ole enää mieltä kalvanut.
Pari viikkoa on suhteellisen pitkä aika viettää Kununurran tapaisessa tuppukylässä ilman sen suurempia päivittäisiä rutiineja, joten hienoinen tekemisen puute on aina aika ajoin päässyt yllättämään. Miniläppäriltä löytyneet leffat sekä sarjat ovatkin osoittautuneet viimeistään nyt kullanarvoisiksi ja ne onkin koluttu nyt kutakuinkin viimeistä tavua myöten läpi. Lisäksi aikoinaan iPodiini lisäämäni tutkimattomat soinnut ovat tulleet hyvinkin tutuiksi, tosin tätä prosessia on hiukan haitannut uhkaavat merkit kuulokeliitännän hajoamisesta.
Aivan täysin hostellihuoneessa leffoja väijyen ei aika täällä onneksi ole sentään kulunut, sillä muutamia mieluisia kohteita löytyy aivan kävelymatkan etäisyydeltä. Muutama päivä on kulunut viereisen vapaa-ajankeskuksen ulkoilma-altaalla polskien ja auringosta nauttien ja kaupungin ympäristön nähtävyydet on lukuisia aboriginaalien taidegallerioita lukuunottamatta tullut tsekattua. Näistä mainitsemisen arvoisia lienee ainakin keskustan pohjoispäässä sijaitseva Kelly´s Knob, joka on mainio paikka silmäillä usein varsin värikkäitä auringonlaskuja sekä Miriman eli kätketyn laakson kansallispuisto, joka on niin kutsuttujen mini bungle bunglesien koti. Nämä hiekkakivimuodostelmat ovat syntyneet kymmenien miljoonien vuosien aikana hiekkamyrskyjen kuljettaessa maa-ainesta, joka ajan saatossa on tiivistynyt ja pakkautunut useiden kymmenien metrien korkuisiksi kukkuloiksi, joiden muotoja vastaava ilmiö edelleeen muokkaa. Maisemat, jotka korkeimpien kukkuloiden päältä kohti kansallispuistoa avautuvat ovat varsin vaikuttavat ja niitä onkin lähdettävä ihmettelemään vielä toisenkin kerran. Alue on lisäksi myös oiva mesta bongailla kenguruita ja koska en ole vieläkään elävää sellaista täällä nähnyt, on tilanne pyrittävä korjaamaan mitä pikimmiten.
Kävellen suoritettujen pikku päiväekskursioiden lisäksi pääsimme tsekkaamaan myös noin tunnin ajomatkan päässä sijaitsevan Australian suurimman järven, Lake Argylen. Nimittäin Edzy, rennonoloinen mies Broomesta, oli päättänyt kotimatkallaan Wyndhamista Broomeen pistäytyä tutkimassa Kununurran nähtävyydet ja tarjoutui ottamaan minut, Juhanin ja erään kiwin (aussien käyttämä nimitys uusi-seelantilaisista) mukaansa. Lake Argyle on itse asiassa ihmisen aikaansaannoksia, sillä vesimassat ovat saaneet alkunsa Ord-joesta, joka virtaa Kununurran eteläpuolelta kohti pohjoisen rannikkoa ja itse järvi on saatu aikaiseksi padottamalla. Syitä padottamiseen on kaksi; ensinnäkin joen voimakas virtaus on valjastettu vesivoimalaksi, joka tuottaa valtaosan Kununurran sekä sen lähistöllä sijaitsevan suuren timanttikaivoksen tarvitsemasta energiasta. Energianlähteen lisäksi järvi toimii myös varavesivarastona kuivien kausien varalle.
Varavesivarastona ja energianlähteenä toimimisen lisäksi alue on avannut markkinat myös turismille, sillä järven sekä joen ympäristö on luonnonkaunista aluetta, joka itselleni toi etäisesti mieleen Toba-järven Sumatralla. Erilaiset vesiaktiviteetit, kuten kalastus ja veneily ovatkin ymmärrettävästi siis varsin suosittuja.
Loppuun on vielä todettava, että jottei duunien odotus nyt varmasti kävisi varmasti liian lyhyeksi, alkoi täällä viikonloppuna satamaan, taivas on edelleen vahvan pilvipeitteen harsoama ja pientä tihkua pudottelee koko ajan. Maaperä on nyt näin ollen liian kostea minkäänlaisten farmitöiden tekoon. Odotus siis jatkukoon...
Pari viikkoa on suhteellisen pitkä aika viettää Kununurran tapaisessa tuppukylässä ilman sen suurempia päivittäisiä rutiineja, joten hienoinen tekemisen puute on aina aika ajoin päässyt yllättämään. Miniläppäriltä löytyneet leffat sekä sarjat ovatkin osoittautuneet viimeistään nyt kullanarvoisiksi ja ne onkin koluttu nyt kutakuinkin viimeistä tavua myöten läpi. Lisäksi aikoinaan iPodiini lisäämäni tutkimattomat soinnut ovat tulleet hyvinkin tutuiksi, tosin tätä prosessia on hiukan haitannut uhkaavat merkit kuulokeliitännän hajoamisesta.
Aivan täysin hostellihuoneessa leffoja väijyen ei aika täällä onneksi ole sentään kulunut, sillä muutamia mieluisia kohteita löytyy aivan kävelymatkan etäisyydeltä. Muutama päivä on kulunut viereisen vapaa-ajankeskuksen ulkoilma-altaalla polskien ja auringosta nauttien ja kaupungin ympäristön nähtävyydet on lukuisia aboriginaalien taidegallerioita lukuunottamatta tullut tsekattua. Näistä mainitsemisen arvoisia lienee ainakin keskustan pohjoispäässä sijaitseva Kelly´s Knob, joka on mainio paikka silmäillä usein varsin värikkäitä auringonlaskuja sekä Miriman eli kätketyn laakson kansallispuisto, joka on niin kutsuttujen mini bungle bunglesien koti. Nämä hiekkakivimuodostelmat ovat syntyneet kymmenien miljoonien vuosien aikana hiekkamyrskyjen kuljettaessa maa-ainesta, joka ajan saatossa on tiivistynyt ja pakkautunut useiden kymmenien metrien korkuisiksi kukkuloiksi, joiden muotoja vastaava ilmiö edelleeen muokkaa. Maisemat, jotka korkeimpien kukkuloiden päältä kohti kansallispuistoa avautuvat ovat varsin vaikuttavat ja niitä onkin lähdettävä ihmettelemään vielä toisenkin kerran. Alue on lisäksi myös oiva mesta bongailla kenguruita ja koska en ole vieläkään elävää sellaista täällä nähnyt, on tilanne pyrittävä korjaamaan mitä pikimmiten.
Kävellen suoritettujen pikku päiväekskursioiden lisäksi pääsimme tsekkaamaan myös noin tunnin ajomatkan päässä sijaitsevan Australian suurimman järven, Lake Argylen. Nimittäin Edzy, rennonoloinen mies Broomesta, oli päättänyt kotimatkallaan Wyndhamista Broomeen pistäytyä tutkimassa Kununurran nähtävyydet ja tarjoutui ottamaan minut, Juhanin ja erään kiwin (aussien käyttämä nimitys uusi-seelantilaisista) mukaansa. Lake Argyle on itse asiassa ihmisen aikaansaannoksia, sillä vesimassat ovat saaneet alkunsa Ord-joesta, joka virtaa Kununurran eteläpuolelta kohti pohjoisen rannikkoa ja itse järvi on saatu aikaiseksi padottamalla. Syitä padottamiseen on kaksi; ensinnäkin joen voimakas virtaus on valjastettu vesivoimalaksi, joka tuottaa valtaosan Kununurran sekä sen lähistöllä sijaitsevan suuren timanttikaivoksen tarvitsemasta energiasta. Energianlähteen lisäksi järvi toimii myös varavesivarastona kuivien kausien varalle.
Varavesivarastona ja energianlähteenä toimimisen lisäksi alue on avannut markkinat myös turismille, sillä järven sekä joen ympäristö on luonnonkaunista aluetta, joka itselleni toi etäisesti mieleen Toba-järven Sumatralla. Erilaiset vesiaktiviteetit, kuten kalastus ja veneily ovatkin ymmärrettävästi siis varsin suosittuja.
Loppuun on vielä todettava, että jottei duunien odotus nyt varmasti kävisi varmasti liian lyhyeksi, alkoi täällä viikonloppuna satamaan, taivas on edelleen vahvan pilvipeitteen harsoama ja pientä tihkua pudottelee koko ajan. Maaperä on nyt näin ollen liian kostea minkäänlaisten farmitöiden tekoon. Odotus siis jatkukoon...
1.5.2010
Summer is back!
Koska hiukan pysyvämmän työpaikan haku Perthissä ei tuntunut ottavan juurikaan tuulta purjeittensa alle sekä tuloansa tehnyt talvi piti asteet elohopeamittarissa päivisinkin pääosin alle 25:ssa, pudoten öisin paikoitellen jopa 10 asteen tienoille, oli aika jättää Perthin kaupunki taaksemme ja vaihtaa maisemaa. Kuten edellisellä kerralla kirjoitin, olimme kuulleet farmiduunien olevan Länsi-Australian koillisimmassa kolkassa sijaitsevassa Kununurran kaupungissa iisisti hoidettavissa. Näimpä tämä unelias pikkukaupunki valikoitui seuraavaksi kohteeksemme.
Ennen maiseman vaihdosta oli toki vielä syytä juhlia viimeistä viikonloppuamme Pertissä. Lisäksi Jennan 24-vuotissyntymäpäivät sattuivat osumaan vielä samalle lauantaille, joten syytä pienimuotoisiin kekkereihin oli kaksin verroin. Niimpä pakkasimme kylmälaukut ja kassit täyteen eväitä, janojuomia luonnollisesti unohtamatta, ja suuntasimme kohti Kings Parkia, jossa meidän oli määrä treffata Nina sekä hänen mukaansa kutsumansa, Perthissä asusteleva suomalais-englantilainen pariskunta Minna ja Ian sekä niinikään mestoilla tukikohtaansa pitävä Juha. Ilmakin sattui sopivasti olevan oikein suosiollinen, olut kylmää sekä laukuistamme löytyneet juustot ja kakut maukkaita, joten pikku picnic-hetkestämme muodostui varsin maukas. Auringon alkaessa pikkuhiljaa painua kohti horisonttia, ilman samalla viiletessä, suuntasimme vielä Minnan ja Ianin kämpille Scarboroughiin viettämään loppuiltaa barbecuen merkeissä. Kaiken kaikkiaan varsin mukava päätös Perthissä viettämällemme ajalle.
Juhlahumuista toivuttuamme oli siis aika jatkaa matkaa. Anni ja Jenna pakkasivat kamansa jo sunnuntai-iltana, sillä heidän taipaleensa kohti Kununurraa alkoi varhain maanantaiaamuna kymmenen päivän rundilla pitkin läntistä rannikkoa, päätepisteenään Broomen kaupunki, josta tytöt sitten omatoimisesti hoitaisivat itsensä eteenpäin kohti Kununurraa. Minun ja Juhanin kukkaroiden nyörit olivat sen verran kireällä, ettei meillä ollut mahdollisuutta hypätä samaan kyytiin. Tosin eipä meidänkään valitsema matkustusmuoto, lento suoraan Kununurraan osoittautunut edulliseksi, vaikka se halvin mahdollinen siirtymätapa olikin. Bussikyydistäkin kun olisi joutunut pulittamaan enemmän, eikä 48 tunnin yhtämittainen dösässä lusiminen rehellisesti sanottuna olisi liiemmin meitä kumpaakaan napannutkaan.
Jätimme tiistai-illan ja keskiviikkoaamun aikana hyvästit Shannon Housen mainioille kanssa-asukeille, jonka jälkeen suuntasimme kohti lentokenttää. Perthin varsin toimiva julkisen liikenteen verkosto pelitti jälleen erinomaisesti ja pääsimme melkein kotiovelta yhdellä bussinvaihdolla suoraan kotimaan terminaalin eteen.
Lentomme Kununurraan oli määrä kulkea Broomen kautta, jossa pienehköön Fokker-koneeseemme tankattaisiin paitsi lisää kerosiinia, myös ihmisiä, osan matkustajista jäädessä toki myös pois kyydistä. Tämän tankkauksen johdosta kaikkia matkustajia pyydettiin poistumaan koneesta välilaskumme aikana. Käveltyämme lentokentän poikki kohti pientä ulkoilmaterminaalia, kuuma ilma tervehti meitä reilun viiden viikon tauon jälkeen, tosin sillä erotuksella, että Kaakkois-Aasiasta tuttu, paikoitellen ahdistavaksikin käyvä kosteus loisti poissaolollaan. Istuuduttuamme aloillemme odottelemaan jälkimmäistä legiämme kohti määränpäätämme, totesimme Juhanin kanssa yhdessä tuumin, että tuntui kuin olisimme tulleet kotiin, kuuman ilman helliessä kehon jokaista sopukkaa. Palelu, joka oli viimeisen parin viikon aikana aina aika ajoin vaivannut, tuskin tulisi muodostumaan ongelmaksi täällä pohjoisessa ja hupparit sekä muut lämpimämmät vaatteet voikin taas varastoida tarpeettomina rinkan pohjalle.
Kununurra on osoittautunut ensimmäisten päivien aikana oikein hiljaiseksi ja viihtyisäksi pikkukaupungiksi, josta kaikki tarpeelliset palvelut kuitenkin löytyvät kompaktina pakettina kaupungin keskustasta, jossa myös hostellimme sijaitsee. Kaupungin kaduilta ei juuri vilskettä löydy, lukuunottamatta aboriginaalien laumoja, jotka maleskelevat viheralueilla ja kauppojen ulkopuolilla, usein juovuksissa ja paikoitellen myös aggressiivisen oloisesti käyttäytyen. Näistä mantereen alkuperäisväestöstä onkin muodostunut jonkinasteinen vitsaus maan kaupunkeihin, sillä merkittävä osa tästä väestöryhmästä on ajautunut kaidalle polulle, syyllistyen usein viina- tai huumepäissään erinäisiin rikoksiin, kuten ryöstöihin ja pahoinpitelyihin. Syyttävän sormen tosin ei tulisi osoittaa ainoastaan kohti tätä kansanryhmää vaan ongelman ydin löytyy syvemmältä yhteiskuntajärjestelmästä. Valtio kun on nimittäin ryövännyt aboriginaalien aiemmin kansoittamat maat pakkolunastuksilla ja ajaneet aiemmin syrjäseuduilla asuneet ihmiset kaupunkeihin. Heille on toki tarjottu asunnot, nykyajan kodinkoneet kuten televisiot ynnä muut sekä kohtuullinen toimeentulo, mutta jokainen voi mielessään miettiä kuinka helppoa on tehdä yhtäkkinen totaalinen elämänmuutos luonnon keskellä pääosin omavaraisesti elämisestä kohti kaupunkien sykettä, yrittäen paitsi sopeutua uuteen elinympäristöön, myös uusiin lakeihin ja säännöksiin, joista ei aiemmin ole tarvinnut juurikaan välittää. Lisäksi aboriginaaleihin edelleen kohdistuva rasismi ei varmastikaan ole edesauttanut sopeutumisprosessia. Paljon on siis valtiolla vielä töitä edessä, mikäli alkuperäisväestö halutaan saada integroitua tasavertaiseksi kansanosaksi.
Mutta se politiikasta. Mitä sitten olemme Juhanin kanssa puuhastelleet muutaman Kununurrassa viettämämme päivän ajan? Emme juurikaan muuta kuin ilmoittaneet itsemme työnhakujonoon, nauttineet mitä täydellisimmästä ilmastosta sekä ladanneet akkujamme toivon mukaan mahdollisimman pian alkavaa työrupeamaa varten. Worst case scenario on, että duunien alkua saattamme joutua venailemaan parikin viikkoa, joten aikaa lepäämiselle ja kaupungin tutkimiselle saattaa olla turhankin paljon.
Koska kesä on nyt palannut luoksemme, haluankin loppuun toivoa sen pikaista saapumista myös sinne kotisuomeen sekä toivottaa kaikille lukijoille mitä parhainta vapunpäivää!
Ennen maiseman vaihdosta oli toki vielä syytä juhlia viimeistä viikonloppuamme Pertissä. Lisäksi Jennan 24-vuotissyntymäpäivät sattuivat osumaan vielä samalle lauantaille, joten syytä pienimuotoisiin kekkereihin oli kaksin verroin. Niimpä pakkasimme kylmälaukut ja kassit täyteen eväitä, janojuomia luonnollisesti unohtamatta, ja suuntasimme kohti Kings Parkia, jossa meidän oli määrä treffata Nina sekä hänen mukaansa kutsumansa, Perthissä asusteleva suomalais-englantilainen pariskunta Minna ja Ian sekä niinikään mestoilla tukikohtaansa pitävä Juha. Ilmakin sattui sopivasti olevan oikein suosiollinen, olut kylmää sekä laukuistamme löytyneet juustot ja kakut maukkaita, joten pikku picnic-hetkestämme muodostui varsin maukas. Auringon alkaessa pikkuhiljaa painua kohti horisonttia, ilman samalla viiletessä, suuntasimme vielä Minnan ja Ianin kämpille Scarboroughiin viettämään loppuiltaa barbecuen merkeissä. Kaiken kaikkiaan varsin mukava päätös Perthissä viettämällemme ajalle.
Juhlahumuista toivuttuamme oli siis aika jatkaa matkaa. Anni ja Jenna pakkasivat kamansa jo sunnuntai-iltana, sillä heidän taipaleensa kohti Kununurraa alkoi varhain maanantaiaamuna kymmenen päivän rundilla pitkin läntistä rannikkoa, päätepisteenään Broomen kaupunki, josta tytöt sitten omatoimisesti hoitaisivat itsensä eteenpäin kohti Kununurraa. Minun ja Juhanin kukkaroiden nyörit olivat sen verran kireällä, ettei meillä ollut mahdollisuutta hypätä samaan kyytiin. Tosin eipä meidänkään valitsema matkustusmuoto, lento suoraan Kununurraan osoittautunut edulliseksi, vaikka se halvin mahdollinen siirtymätapa olikin. Bussikyydistäkin kun olisi joutunut pulittamaan enemmän, eikä 48 tunnin yhtämittainen dösässä lusiminen rehellisesti sanottuna olisi liiemmin meitä kumpaakaan napannutkaan.
Jätimme tiistai-illan ja keskiviikkoaamun aikana hyvästit Shannon Housen mainioille kanssa-asukeille, jonka jälkeen suuntasimme kohti lentokenttää. Perthin varsin toimiva julkisen liikenteen verkosto pelitti jälleen erinomaisesti ja pääsimme melkein kotiovelta yhdellä bussinvaihdolla suoraan kotimaan terminaalin eteen.
Lentomme Kununurraan oli määrä kulkea Broomen kautta, jossa pienehköön Fokker-koneeseemme tankattaisiin paitsi lisää kerosiinia, myös ihmisiä, osan matkustajista jäädessä toki myös pois kyydistä. Tämän tankkauksen johdosta kaikkia matkustajia pyydettiin poistumaan koneesta välilaskumme aikana. Käveltyämme lentokentän poikki kohti pientä ulkoilmaterminaalia, kuuma ilma tervehti meitä reilun viiden viikon tauon jälkeen, tosin sillä erotuksella, että Kaakkois-Aasiasta tuttu, paikoitellen ahdistavaksikin käyvä kosteus loisti poissaolollaan. Istuuduttuamme aloillemme odottelemaan jälkimmäistä legiämme kohti määränpäätämme, totesimme Juhanin kanssa yhdessä tuumin, että tuntui kuin olisimme tulleet kotiin, kuuman ilman helliessä kehon jokaista sopukkaa. Palelu, joka oli viimeisen parin viikon aikana aina aika ajoin vaivannut, tuskin tulisi muodostumaan ongelmaksi täällä pohjoisessa ja hupparit sekä muut lämpimämmät vaatteet voikin taas varastoida tarpeettomina rinkan pohjalle.
Kununurra on osoittautunut ensimmäisten päivien aikana oikein hiljaiseksi ja viihtyisäksi pikkukaupungiksi, josta kaikki tarpeelliset palvelut kuitenkin löytyvät kompaktina pakettina kaupungin keskustasta, jossa myös hostellimme sijaitsee. Kaupungin kaduilta ei juuri vilskettä löydy, lukuunottamatta aboriginaalien laumoja, jotka maleskelevat viheralueilla ja kauppojen ulkopuolilla, usein juovuksissa ja paikoitellen myös aggressiivisen oloisesti käyttäytyen. Näistä mantereen alkuperäisväestöstä onkin muodostunut jonkinasteinen vitsaus maan kaupunkeihin, sillä merkittävä osa tästä väestöryhmästä on ajautunut kaidalle polulle, syyllistyen usein viina- tai huumepäissään erinäisiin rikoksiin, kuten ryöstöihin ja pahoinpitelyihin. Syyttävän sormen tosin ei tulisi osoittaa ainoastaan kohti tätä kansanryhmää vaan ongelman ydin löytyy syvemmältä yhteiskuntajärjestelmästä. Valtio kun on nimittäin ryövännyt aboriginaalien aiemmin kansoittamat maat pakkolunastuksilla ja ajaneet aiemmin syrjäseuduilla asuneet ihmiset kaupunkeihin. Heille on toki tarjottu asunnot, nykyajan kodinkoneet kuten televisiot ynnä muut sekä kohtuullinen toimeentulo, mutta jokainen voi mielessään miettiä kuinka helppoa on tehdä yhtäkkinen totaalinen elämänmuutos luonnon keskellä pääosin omavaraisesti elämisestä kohti kaupunkien sykettä, yrittäen paitsi sopeutua uuteen elinympäristöön, myös uusiin lakeihin ja säännöksiin, joista ei aiemmin ole tarvinnut juurikaan välittää. Lisäksi aboriginaaleihin edelleen kohdistuva rasismi ei varmastikaan ole edesauttanut sopeutumisprosessia. Paljon on siis valtiolla vielä töitä edessä, mikäli alkuperäisväestö halutaan saada integroitua tasavertaiseksi kansanosaksi.
Mutta se politiikasta. Mitä sitten olemme Juhanin kanssa puuhastelleet muutaman Kununurrassa viettämämme päivän ajan? Emme juurikaan muuta kuin ilmoittaneet itsemme työnhakujonoon, nauttineet mitä täydellisimmästä ilmastosta sekä ladanneet akkujamme toivon mukaan mahdollisimman pian alkavaa työrupeamaa varten. Worst case scenario on, että duunien alkua saattamme joutua venailemaan parikin viikkoa, joten aikaa lepäämiselle ja kaupungin tutkimiselle saattaa olla turhankin paljon.
Koska kesä on nyt palannut luoksemme, haluankin loppuun toivoa sen pikaista saapumista myös sinne kotisuomeen sekä toivottaa kaikille lukijoille mitä parhainta vapunpäivää!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
