Nyrkkeilyhän täällä Filippiineillä on yhdessä koripallon kanssa yksi suosituimmista urheilulajeista ja maalla on tässä myös vahvat perinteet, sillä peräti viisi kappaletta maan kokonaisuudessaan yhdeksästä historian saatossa saavuttamista olympiamitaleista on ripustettu nyrkkeilykehän sankareiden harteille. Myöskään edelleen ottelevan kansallissankari Manny Pacquiaon merkitystä buumille ei sovi sivuuttaa. Odotuksissamme oli siis tiukkoja kamppailuja sekä yleistä hulinaa, yleisön kannustaessa tulevaisuuden ”Pacmaneja” heidän tiellään kohti tähteyttä.
Aamu-uinnin jälkeen nappasimme tricyclen keskustaan ja perille päästyämme iskimme kuskillemme käteen meille majatalomme henkilökunnan toimesta ohjeistetun 30 pesoa. Kundi ei tuntunut taksaan olevan kovinkaan tyytyväinen, muttei englannin kielen taidottomuuttaan osannut enempääkään pyytää, meidän jo rientäessä kohti aamupalaa. Ruokailua seurasi vielä iso mukillinen Itoys-kahvilan Americano kahvia, joka 50 peson hinnallaan ansaitsee ehdottomasti Kaakkois-Aasian parhaan hinta-laatusuhteen tittelin mitä keitettyyn kahviin tulee! Ennen siirtymistämme mahtipontisesti Colisseumiksi nimetylle urheilukeskukselle, kävin vielä hiukan siistimässä hiuskuontaloani. Hiusten trimmaaminen täällä Filippiineillä ei nimittäin juurikaan kukkaroasi kevennä, sillä esimerkiksi itse suosimassani Reyes-ketjun putiikissa, pesu ja leikkaus kustantavat huimat 49 pesoa (0,75€).
Ilmaannuttuamme kisapaikalle, kyselimme sisäänkäynnillä skabojen alkamisajankohtaa. Oven edessä tuliaseita ja muita vastaavia yleistä turvallisuutta uhmaavia esineitä narikkaan kerännyt mies ilmoitti skabojen jo alkaneen, sekä sisäänpääsyn olevan maksuton. Sisällä hallissa ei kuitenkaan tapahtunut vielä mitään, joten päätimme uusia tiedustelumme. Uusi vastaus samalta herralta oli kello kaksi iltapäivällä. Koska kello huiteli tässä vaiheessa vasta hiukan päälle puolenpäivän, liikahdimme viereiseen kahvilaan kuluttamaan aikaa tiimalasista pois.
Palasimme takaisin hallille puoli kahden pintaan ja istuuduimme alas. Järjestelyt tuntuivat edelleen olevan pahasti vaiheessa, henkilökunnan edelleen ahkerasti kiinnittäessä mainosliinoja sekä muutenkin ehostaessa mestoja skabojen edellyttämään kondikseen. Näinköhän matsit vielä kahdelta alkaisivat, tuumimme molemmat yhteen ääneen.
Seuraava kyselykierros seurasi hiukan kahden jälkeen. Tällä kertaa vuorossa oli paikkojemme ohitse kulkenut mieshenkilö, jonka kaulassa roikkui järjestelytoimikunnan jäsenyydestä kertova kisapassi. Vastaus oli nyt: ”tunnin päästä, kello kolmelta”. Jatkoimme odotteluamme reiluun kolmeen saakka ja koska lattialla ei edelleenkään näkynyt merkkiäkään taistojen alusta, oli taas tiedusteltava. Vastaukseksi saamamme kello neljän olisimme voineet jo arvata etukäteen. Tässä vaiheessa Juhani turhautui ja lähti takaisin kämpillemme. Itse tein päätöksen, että lusin paikallani vähintään niin kauan, kunnes näen edes turnauksen avausottelun. Toki osasin jo tässä vaiheessa veikata, että tähän saattaisi vielä hetki vierähtää.
Viiden aikoihin alkoi vihdoin tapahtua, tosin ei kehässä. Ensimmäinen ohjelmanumero oli tietysti avajaisseremoniat. Osallistuvat joukkueet astelivat vuorollaan taattuun kaakkois-aasialaiseen tyyliin jokseenkin epäorganisoidusti sisään, mitä seurasi kansallislaulun kuuntelu, lukuisia puheita eri virkaa pitäviltä henkilöiltä, kilpailijoiden kisavala, tuomareiden ja juryn kisavala, muutama puhe lisää ja varmaan mukaan jokunen rukoussessiokin mahtui. Mutta vihdoin, hiukan puoli seitsemän jälkeen illalla, viiden tunnin piinallisen odotuksen jälkeen, ensimmäiset nyrkkeilijät astuivat kehiin.
Tähän vaiheeseen on pakko todeta, että vuosien saatossa näillä seuduilla viettämieni kuukausien aikana, on tähän venailuun, turhaan bostailuun ja yleiseen epätietoisuuteen kaikissa aikaan liittyvissä asioissa jo hyvinkin tottunut ja asian on mielessään hyväksynyt vain kuuluvan osaksi paikallista kulttuuria. Harvoin siis kärsivällisyyttä pahemmin koetellaan, mutta aina aika ajoin, turhautuneisuus ottaa mielessä vallan. Vastaukset aikatauluista, eri kyytipelien lähtöajoista, matkojen kestoista ja niin edelleen ovat järjestäen liian optimaalisia, tai vähintään muuten vain täysin päin helvettiä. On jokseenkin käsittämätöntä, miten esimerkiksi tässä tapauksessa kukaan turnauksen järjestelyihin osallistuva henkilö ei ollut tietoinen oikeasta aikataulusta.
No niin, sain avauduttua, olo helpottui ja voimme palata takaisin skaboihin.
Parin ensimmäisen taiston aikana, edelleen turhautuneena päivän kulusta, petyin hiukan tunnelmaan. Hallissa oli hiljaista kuin jääkiekon sm-liiga ottelussa. Missä oli se aasialainen hulluus, jota olin tullut tarkkailemaan? Päätin antaa ottelijoille ja yleisölle vielä yhden mahdollisuuden, joka osoittautuikin oikeaksi päätökseksi. Vastakkain tässä kyseisessä alle 46kg sarjassa käydyssä ottelussa oli punaisessa kulmauksessa Bacolodia ja Negrosta edustanut kundi, joka sai vastaansa Palawanin saarta edustaneen kilpailijatoverin siniseen kulmaukseen. Kotiyleisön suosikki, El Nidosta kotoisin oleva kehäkettu, joutui jo ensimmäisen minuutin aikana käymään lattiassa, Bacolodin pojan upottaessa oikean suoransa nuorukaisen leukaperiin. Osan yleisöstä herättyä tässä vaiheessa talviuniltaan, myös Palawanin kundi sisuuntui ja kävi viimeiset 8 minuuttia raivokkaasti vastustajansa päälle, yhden katsomonosan samalla hurratessa sankarilleen. Lopputuloksena vastustajan lähes totaalinen tyrmääminen sekä selvä, 21-7 pistevoitto. Matsin jälkeen, poistuin hallilta jokseenkin hyvillä fiiliksillä.
Haikeat jäähyväiset Palawanin saarelle jätettyämme, oli vuorossa paluu takaisin Filippiinien retkemme alkupisteeseen, Cebuun. Missiomme täällä oli säätää viisumit Thaimaahan paluuta varten. Homma osoittautui valitettavasti mahdottomaksi. Paitsi että aikataulumme oli liian kireä, myös vaatimukset turistiviisumin myöntämiseen olivat melkoiset. Olisi pitänyt esittää todiste varallisuudesta, hotellivaraus, matkalippu maahan saapumisesta sekä viimeisenä silauksena myös maasta poistumisesta. Ja mitään näistähän emme omanneet, eikä varsinkaan lentolipun osto maasta pois tullut kysymykseen. Oli siis muodostettava plan b; Kuala Lumpurista maitse Thaimaan puolelle siirtymisen sijaan, olimme nyt jokseenkin pakotettuja turvautumaan flygarikyytiin, jotta saisimme passeihimme edes 30 päivän oleskeluun oikeuttavan leiman.
Poistettuamme halvimmat mahdolliset tiketit kohti Thaimaata, oli aika tutkia kulkuyhteyksiä kohti Cebun saaren koillisosan ulkopuolella sijaitsevaa Camotes-saariryhmää, jonka olimme valinneet viimeisten Filippiineillä viettämiemme päivien kohteeksi. Taksimatkallamme lentokentältä kohti keskustaa, oli kuljettajamme Lito ilmoittanut halukkuutensa kyyditä meidät seuraavan päivänä Danaon kaupungin satamaan, josta botskit kohti saaria lähtisivät. Olimme luvanneet ottaa yhteyttä, mikäli päätyisimme tähän vaihtoehtoon. Miellyttävä taksikyyti Ceres Linerin bussikaahauksien sijaan herätti mukavuudenhalumme siinä määrin, että pistimmekin myöhemmin illalla miehelle tekstarin, jossa kysyimme, paljonko tämä tunnin ja noin 40 kilometriä käsittävä matka kustantaisi. Miehen ensimmäinen tarjous; 800 pesoa, sisältäen alennuksen. Oli siis syytä tutkia vaihtoehtoisia kulkuyhteyksiä.
Tiedustelutuokioni hotellimme henkilökunnan kanssa päättyi varsin laihoin tuloksin. Kukaan possesta ei tuntunut tietävän edes kuinka kaukana Danao sijaitsi, saati kulkuyhteyksistä sinne. Ainoat vastaukset olivat, ettei kyseinen kaupunki sijainnut pohjoiseen kulkevan kansallisen pääväylän varrella, toisin kuin olin itse maininnut, sekä epäilys siitä, ettei tämän johdosta määränpäähämme kulkenut bussia Cebusta, vaan ainoa vaihtoehto oli privaattikyydin järjestäminen. Ainoaksi vaihtoehdoksi tuntui jäävän tinkaaminen Liton kanssa.
Edellisen illan tinkauksetkaan eivät sujuneet sen mainittavammin, mutta koska oletimme vaihtoehtomme olevan nollissa, oli Lito aamulla hotellimme edessä koukkaamassa meitä kyytiinsä, varmasti jo kädet hikoillen odottamassa 700 peson suuruista maksuamme. Ja kuinka ollakaan, matka kohti Danaota kulki juuri tätä pohjoista väylää pitkin. No tietäisimmepä ainakin, millä tavoin palaisimme saarilta.
Reulun parin tunnin lauttamatkan ja noin 10 kilometrin mopotaksikyydin jälkeen löysimme itsemme Santiago Baysta, San Franciscon kyläyhteisöstä. Majoitukset rannan lähettyvillä tuntuivat olevan jokseenkin hinnoissaan, mutta koska kaipuu merta, aurinkoa ja valkoista hiekkaa kohtaan oli varsin suuri, päädyimme tarttumaan parhaaseen tarjoukseen. Näkymät tulisivat ainakin olemaan kohdillaan, eikä tungoksesta ollut tietoakaan.
Saarella viettämästämme ajasta ei mitään mullistavaa kerrottavaa ole. Nautimme kauniista maisemista, merestä ja rauhasta, joka San Franciscossa vallitsi. Ainoastaan toiseksi viimeisenä päivänä tuli poistuttua rantamme välittömästä läheisyydestä. Vuokrasimme tällöin kimpassa skootterin tarkoituksenamme tsekata Lake Danau, noin parinkymmenen neliökilometrin kokoinen makean veden allas Pohjois-San Franciscolla. Perille köröteltyämme, totesimme alueen olevan tyhjä muista tallaajista, joten paistattelimme rantalaiturilla hetken aikaa keskipäivän auringosta ja hiljaisuudesta nauttien, jonka jälkeen päristelimme pääosin hyväkuntoisia teitä lähes koko saaren ympäri. Tällä matkalla filippiiniläisten ystäv ällisyys ja iloisuus tunkeutui taas syvälle mielen sopukoihin. Käytännössä jokainen matkan varrella ohittamamme henkilö, lähes ikään katsomatta, vilkutti jo kaukaa sekä kohdatessamme tervehti leveästi hymyillen. Ja näiden hymyjen takaa löytyi vielä se aitous, joka valitettavasti monen naapurivaltion asukkailta on ajan saatossa kadonnut. Syitä tähän valitettavaan ilmiöön lienee lukuisia, mutta uskoakseni me rikkaat länsimaiset turistit, ja erityisesti se huonosti käyttäytyvä & porsasteleva porukka, on näytellyt käänteessä jokseenkin merkittävää osaa.
Koska yhteinen aikamme Filippiinien kanssa on vääjäämättömästi käymässä vähiin, oli tänään palattava takaisin Cebuun. Paluumatka Jeepneyn kyydissä tuli reilut 10 kertaa halvemmaksi kuin menomme saarille, joten päätimme jakaa tämän arvokkaan tiedon myös vakiohotellimme henkilökunnan kanssa. Eli seuraavat Regal Pension Housesta Camotes-saarille kulkuyhteyksiä kysyvät matkaajat, kiitos saamistanne tiedoista kuuluu minulle ja Juhanille.
Huomenna aikamme tiimalasissa valuu kokonaan loppuun ja on aika jatkaa taas matkaa.
Filippiinien on siis aika hiljentyä tältä erää. Palataan asiaan seuraavan kerran taas Thaimaan puolelta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti