The Magnificent Bacuit Archipelago

Varoitus: seuraava kirjoitus sisältää runsaan määrän hehkutusta. Eksessiivisestä kaamosmasennuksesta tai matkakuumeesta kärsiviä kehoitan miettimään kahdesti, ennen kuin jatkatte eteenpäin.

Matkamme Coronista El Nidoon, Palawanin saaren pohjoisosaan sujui yllättävänkin miellyttävästi. Pääsimme lähtemään vain tunnin suunnitellun aamukahdeksan jälkeen ja 7 tunnin päästä tästä bangkamme oli jo ankkuroitu El Nidon satamaan. Lisäksi noin 50 henkeä vetävä veneemme oli puolityhjillään, joten pystyimme jopa vetämään makuuasennossa sikeitä matkamme aikana. Vielä kun merikin pysyi pääosan matkaa varsin tyynenä vienona käyneen tuulen johdosta, aurinko paistoi ja maisemat matkan varrella olivat enemmän kuin kohdillaan, saavuimme kaikki viisi, minä, Juhani, Jere, Jenni ja Coronissa tapaamamme Jamie tyytyväisinä ja innostuneina perille. Sillä erityisesti viimeisen tunnin aikana, lähestyessämme heti El Nidon ulkopuolella sijaitsevaa Bacuit Archipelagoa, olimme saaneet nauttia lähes järjenvastaisen kauniista näkymistä; dramaattisesti lähes pystysuoraan merestä nousevia karstikivivuoria sekä mittaamattomasti saaria, joita reunustivat pisimmillään jopa kilometrien pituiset, käytännössä autiot, hienon vaalean hiekan sävyttämät rannat.





Mestoille päästyämme, saalistimme itsellemme ensiksi majoitukset. Minä, Juhani ja Jamie saimme kämpät varsin tunnelmallisesta The Alternative nimisestä majatalosta, Jeren ja Jennin majoittuessa muutaman kymmenen metrin päässä toisaalla. Vaikka huoneemme onkin mallia ahdas ja basic, ilman omaa kylppäriä tai muita hienouksia, paikan yleisilme ja yläkerran ravintolasta merelle avautuvat näkymät korvaavat täysin tällaiset pienet ylellisyydet.

Todettuamme majapaikkamme varsin mainioksi, teimme vastaavansuuntaisia päätelmiä myös kaupungin suhteen. Olimme saaneet puheiden ja matkaopusten perusteella kuvan ahtaasta, vilkkaasta, Coronin kaupunkia muistuttavasta keskittymästä, mutta ensivaikutelman perusteella El Nido tuntui rennon oloiselta pikkukaupungilta, jonka keskusta, jossa itse siis majoitumme, sijaitsee pienellä korkeiden karstikivivuorien ympäröimällä rantakaistaleella. Näkymät ovat siis kohdillaan, eikä rannassakaan ole liiemmin valittamista, vaikkei se millekään kauneimpien rantojen top-listoille ylläkään.





Ensimmäisenä iltana hieroimme sotasuunnitelmaa tulevien päivien suhteen. Päädyimme pitämään ensin yhden rentoutumiseen käytettävän välipäivän, ennen kuin lähtisimme tutkimaan kaupungin ulkopuolella sijaitsevia luonnonihmeitä. Torstaipäivän käytimme siis kukin omalla tavallaan akkujaan ladaten. Itse kävin rannalla kävelylenkillä, söin hyvin, lepäsin ja uppouduin lukemaan Buddhan opetuksia. Ilta päättyikin osaltani varsin syviin ajatuksiin nukahtaen.

Keli seuraavana aamuna osoittatui edellisenä iltana lukemastani säätiedotuksesta huolimatta mitä parhaimmaksi. Pilvet ja erityisesti sateenuhka loistivat poissaolollaan, taivaan näyttäytessä meille kirkkaan sinisenä. Hyppäsimme kaikki viisi edellisenä iltana järjestämämme bangkan kyytiin aamuyhdeksältä, suuntanamme small lagoon niminen kohde. Esimerkillinen kahden hengen miehistömme parkkeerasi botskimme laguunin johtavan sisäänkäynnin eteen siten, ettei ankkuria poikkeuksellisesti vain heitetty mereen, vaan toinen kundeista hyppäsi veteen ja etsi korallien seasta hiekkapohjaisen paikan, johon ankkurimme kiinnitettiin, suojellen ja kunnioittaen näin haurasta merenalaista elämää.

Uituamme korallien yli sisään laguuniin, laskuveden aiheuttamassa matalassa vedessä vatsat sisään vedettyinä, avautui silmiemme eteen silmiä hivelevät näkymät turkoosin veden täyttämästä altaasta. Ihailtuamme näkymiä, tutkittuamme laguunin reunoilta löytyneitä pieniä luolia sekä leikittyämme tovin muutaman rohkean pikkukalan kanssa, jatkoimme matkaa kohti Secret lagoonia. Tämä pieni, eristyksissä ollut laguuni ei osoittaunut edellisen veroiseksi, mutta ranta ja sieltä ulapalle avautuvat näkymät olivat mitä täydellisimmät. Katselinkin hiukan kateellisena rannalla ainoana asuneen perheen pienen bungalowin suuntaan, unelmoiden joskus itse omistavani vastaavan oman pikku rantakaistaleen.

Parin laguunin jälkeen oli aika kaivaa jälleen maski ja snorkkeli esiin sekä hypätä veteen tutkimaan pinnan alta löytyvää elämää. Kohteenamme ollut Simizun saaren edustalla ollut riutta kutkutteli kauneudellaan mielen jokaista sopukkaa. En ollut koskaan aiemmin törmännyt niin kirkkaaseen ja kauniin turkoosiin veteen, kuin mihin nyt sain hypätä. Myös kalalajien runsaus sekä erityisesti riutan reunalla olleiden pikkukalaparvien uteliaisuus sykähdytti. Jouduinkin pysähtymään aina silloin tällöin hetkeksi aloilleni, hengittämään syvään ja nauttimaan täysin rinnoin turkoosin veden syleilystä ja ympärilleni sankoin joukoin kerääntyneiden kalojen seurasta. Tunsin oloni etuoikeutetuksi ja äärimmäisen onnelliseksi, enkä usko että muiden poppoomme jäsenten tuntemukset juuri omistani erosivat.







Täydellisen snorklaus-session jälkeen jatkoimme hymy huulillamme matkaa vielä yhdelle laguunille, alueen suurimmalla sellaiselle, joka kantoikin vähemmän yllättäen nimeä Big lagoon. Iloksemme huomasimme, ettei tonteilla näkynyt muita veneitä, joten saisimme ainakin hetken nauttia sykähdyttävistä näkymistä täysin keskenämme. Eli ei muuta kuin hyppy kristallinkirkkaana edessä kimaltelevaan turkoosiin veteen, maski naamalle, snorkkeli suuhun ja menoksi. Vaikkemme tällä kertaa pinnan alta juuri mitään poikkeuksellista löytänytkään, lukuunottamatta järkyttävää määrää merisiilejä, piti laguunin näkymät kestohymyn tiukasti suupielissä.





Päätimme täydellisen päivämme 7 Commandos nimisellä rannalla. Kävimme Jennin kanssa hakemassa kuin kermaksi kakun päälle kylmät San Miguelit, levitimme saronkimme valkoiselle hiekalle, skoolasimme ja kylvimme vielä hetken upeassa auringonpaisteessa. Täydellisen päivän kruunasi vielä muutama huurteinen sekä ravintolassamme nauttimani mahtava, tulinen okra-tomaatti-valkosipuliateria.





Vietettyämme taas yhden laiskottelupäivän, oli tänään aika jälleen suunnata saaristomerelle. Veneemme kapteeni Coco, yhdessä perämiehensä Roddenin kanssa olivat, kuten odotettua, jämptisti kello aamuyhdeksältä valmiina päivän ekskursiotamme varten. Matkalla Pangalusian saarelle koimme voimistuneen tuulen johdosta pientä höykytystä aaltojen keskellä, mutta taas meitä uhkailleen säätiedotuksen lupaamia pilviä tai sateita ei ollut näköpiirissä.

Saaren edusta oli tyhjillään muista veneistä, joten saimme snorklata ilman tungosta. Olosuhteita en jaksa enää liiemmin hehkuttaa, joten tyydyn toteamaan että kaikki oli taas enemmän kuin kohdillaan. Todistimme myös erään mielenkiintoisen tapahtuman, kun reilun 50 yksilön, muutamasta eri lajista koostunut kalaparvi kiersi korallista toiseen ja sen yksilöt nahistelivat keskenään ruoanlähteidensä kimpussa kuin haiparvi lihapaloista. Kaiken kaikkiaan varsin villin näköistä meininkiä!

Jätettyämme pinnanalaiset ihmeellisyydet taaksemme, suuntasimme tutkimaan Snake island nimistä saarta. Täällä kahta vastakkaista saarta yhdistää laskuveden aikana valkoisen hiekan täyttämä, käärmeen lailla kiemurteleva polku. Eriskummallisen polun tallaamisen lisäksi, tonteilla oli mahdollisuus käydä käärmesaaren korkeimmalle kohdalle johtaneiden portaiden päähän rakennetulla näköalapaikalla tutkailemassa joka puolelle Bacuitia avautuvia messeviä maisemia. Tykkäsin.





Rundimme päätteeksi tsekkasimme vielä Helicopter islandin sekä Cadlaon saarella olleen laguunin. Toisissa olosuhteissa olisi varmasti wow-efekti ollut taattu, mutta muutamien päivien aikana hiukan jo piloille hemmotellut aistimme eivät tällä kertaa noteeranneet mitään maata mullistavaa.





Näköaistit ovat viime päivien aikana saaneet siis sen verran herkkua, että tuntuu hiukan nihkeältä jättää huomenna El Nido taaksensa. Aamulla hyppäämme minivanin kyytiin ja matkaamme kohti Roxasin kaupunkia, josta olisi edelleen säädettävä joko Jeepney tai jokin muu kyyti Port Bartoniin. Olemme buukanneet eräältä tämän rantakaupungin edustalla sijaitsevalta saarelta majoituksen Coconut garden nimisestä resortista. Muuta saarella ei sitten olekaan, kuten ei sähköverkostoa, ei generaattoreita vaan kaikki virta saadaan aurinkoenergiasta. Luvassa siis todennäköisesti varsin autenttista meininkiä.

Jenni ja Jere joutuvat aikataulujensa johdosta jatkamaan seuraavasta kohteestamme matkaa ensi perjantaina, mutta minä ja Juhani vietämme saarella vielä tällä hetkellä määrittelemättömän ajan. Palataan siis asiaan, kun seuraavan kerran saavumme takaisin sivistyksen pariin.