More than OK

Bussi- ja lauttamatka Taolle sisälsi sen verran runsaasti pysähdyksiä, odotteluja tienvarressa, bussissa ja satamassa, että yöuneni jäivät varsin vähäisiksi. Olinkin suunnitellut vetäytyväni päiväunille miltei heti kun pääsisin OK Viewiin, josta olin jälleen varannut bungalowini. Mestoille päästyäni, tapasin kuitenkin erään Matin, jonka tapasimme reilu 2 vuotta sitten Indonesiassa Gili Trawanganin saarella. Matti houkutteli jäämään muutamalle oluelle ja nämä muutamat sitten hiukan venähtivät ja iltapäivästä paikalle saapuikin jo muitakin ystäviä vuosien varrelta, joten päivä kuluikin sitten baarissa kavereiden kanssa turisten ja olutta maistellen. Edellisten päivien runsas matkustaminen ja vähäiset yöunet tekivät kuitenkin tehtävänsä, joka johti siihen,että nukahdin riippukeinuun jo lähes heti auringonlaskun jälkeen, josta heräsin vasta muidenkin jo siirryttyä yöpuulle.

Seuraavana aamuna aamukahvia juodessani tekivät Jere ja Jenni yllätyshyökkäyksen pelipaikoille. Olin ollut siinä uskossa että he saapuisivat vasta seuraavana tai sitä seuraavana päivänä saarelle, mutta he olivatkin onnistuneet tulemaan vuorokaudessa Phnom Penhistä Taolle. Kaksikon saapumisesta ylipäätänsä ei tiennyt minun lisäkseni kuin OK:n vetäjä Kerry, joten iltapäivästä saimme todistaa monia yllättyneitä ilmeitä tuttujemme taholta. Koska pitkästä aikaa oli iso remmi vanhoja ja hiukan uudempiakin kavereita koossa, päätimme juhlistaa tätä isolla porukalla. Oli jälleen sen verran hauskaa, että aamulla, vaikka pieni krapula vaivasikin, mielessä oli terävänä se ajatus, miksi sitä kerta kerran jälkeen päätyy aina Taolle takaisin.

Bileiden jälkeiset viimeiset päivät Taolla kuluivatkin sitten rauhallisimmissa merkeissä. Monsuunin johdosta kelitkään eivät olleet erityisen suosiolliset, vaikkakaan vettä ei juuri iltoja ja öitä lukuunottamatta satanut, mutta taivas oli pääosin pilvinen ja tuuli voimakas. Harvat aurinkoiset hetket tuli toki käytettyä hyödyksi, olinhan ollut jo useamman viikon sisämaassa ja meri sekä rannalla löhöäminen olivat kummitelleet mielessä jo hyvän tovin.

Vanhat ja uudet tutut hyvästeltyäni, jatkoin matkaa lauantaina kohti Krabia ja tarkemmin Ao Nangia, jossa tarkoituksenani oli jälleen lyöttäytyä yhteen Juhanin kanssa sekä nähdä pikkusiskoani Katjaa, joka oli reilun viikon päivän lomaillut täällä ystäviensä Sannan ja Terhin kanssa. Matka alkoi varsin mielenkiintoisissa merkeissä, sillä monsuunituulet sattuivat olemaan juuri tällöin kaikkein voimakkaimmillaan ja merenkäynti sen mukainen. Vastaavissa olosuhteissa katamaraanit tuskin esimerkiksi suomessa liikkuisivat minnekään, sillä aallonkorkeus avomerellä oli varmasti 3 metrin luokkaa ja keinuminen aika ajoin melkoisen hurjaa. Onneksi en itse ole helposti merisairaaksi tulevaa tyyppiä, toisin kuin arvioni mukaan 50 prosenttia laivassa olleista kanssamatkustajista. Muovipussit oksennuksia varten olivatkin kovassa käytössä ja saarella hankittu rusketus kasvoilta vaihtunut astetta kalpeampiin ilmeisiin.

Päästyämme perille Chumphoniin, vaihtui menopeli minivaniin ja loppumatka Ao Nangiiin sujui mukavasti musiikkia kuunnellen ja tulevia jälleennäkemisiä odotellen. Perille saavuttuani treffasin Juhanin ja hetken päästä ollessamme lähdössä syömään, törmäsimme myös ja Katjaan kumppaneihin kadulla ja sovimme viettäävämme seuraavan päivän yhdessä, ennen kuin jatkamme Juhanin kanssa matkaa viereiselle Railay Beachille, jonne saimme myös tytöt tänään houkuteltua mukaan päiväretken merkeissä. Heille jääkin sitten vielä ennen kotiinpaluuta sopivasti yksi kokonainen päivä viettää kolmistaan ilman minun ja Juhanin ”häiriköintiä”.

Railaylla tai viereisellä Ton Sai Beachillä olemme todennäköisesti ainakin keskiviikkoon saakka, sillä ystävämme Teemu liittyy seuraamme tiistaina, jonka jälkeen pohdimme yhdessä, kuinka vietämme seuraavat noin kymmenen päivää, jotka meillä on enää Thaimaan osuutta jäljellä.