Olimmekin paattaneet jo edellisena iltana keskittyvamme naiden festivaalien viettoon ja yleisen juhlahumun haistelemiseen. Pieneksi harmiksemme ei aamu- eika iltapaivalla minkaanlaisista karkeloista ollut kuitenkaan tietoakaan. Kaytimme muutaman tunnin vanhan kaupungin keskustan katuja kayskennellen ja havaittuamme lahes jokaisen alueella sijaitsevan liikkeen ja palvelun olevan turisteille suunnattuja, emmeka olleet aikeessa hankkia mitaan, paatimme vetaytya huoneeseemme pienelle lepohetkelle ennen iltaa.
Hiukan ennen auringonlaskua juhlavalmistelut alkoivat olla valmiina. Muutama vanhan kaupungin keskeisimmista kaduista suljettiin liikenteelta ja paraatia varten kasatut, mita nayttavimmin varein ja koristein kyhatyt ajoneuvot olivat lahtopaikoillaan. Kadunreunat alkoivat tayttya ihmisista seka virvokkeita ja lukusia erilaisia herkkuja tarjoavista kaupustelijoista. Paraatin kaynnistyessa alkoi mieleton valokuvausralli, satojen ellei tuhansien turistien yrittaessa ikuistaa omalle linssilleen sen taydellisen otoksen. Mieleeni juolahtikin, etta kyseista tapahtumaa olis varmasti ollut hienoa viettaa jossain pienemmassa, intiimimmassa ja vahemman turisteja puoleensa vetavassa kaupungissa. Nyt suurin hehku nimittain kuihtui massiivisten vakijoukkojen salamavalojen valkkeisiin. Tasta huolimatta viihdyimme tonteilla useamman tunnin meininkeja pallistellessa seka katukojujen maukkaita antimia nauttien.
Keskiviikkoaamuna jatkoimme matkaa kohti Pain pikkukaupunkia, 135km Chiang Maista pohjoiseen. Ensimmaisen vajaan neljankymmenen kilometrin jalkeen kaannyimme tielle nr. 1095, joka nousisi vuorenrinteiden yli kohti maaranpaanamme ollutta laaksoa, kasittaen vajaan 100km matkalla yhteensa hulppeat 762 mutkaa eli keskimaarin yhden jokaista noin 130 metrin taivalta kohden. Voitte kuvitella, mika tyo tayteen ahdatussa minivanissa oli koittaa naiden jyrkkien ja kaltevien mutkien ansiosta pysya paikoillaan, joutumatta kanssamatkustajien syliin lisaksi samalla yrittaa ihailla ikkunasta avautuvia upeita maisemia.
Perille paastyamme,suuntasimme Juhanin kanssa kaupungin itareunalla sijaitsevan Pai-joen toiselle puolelle ja hetken eri majapaikkoja tiedusteltuamme, valisemme Pai Country Hut nimisen paikan, johon molemmat olivat niin hinnan, laadun kuin sijainninkin suhteen tyytyvaisia. Heitimme vain rinkkamme huoneeseen ja lahdimme pallistelemaan kaupungin yleisilmetta. Ensivaikutelma ei tayttanyt paikasta lukemani perusteella saamaani kasitysta idyllisesta ja rennon sykkeen omaavastaa, hiljaisesta pikkukaupungista, vaan koko keskusta oli taynna vain turisteille suunnattuja ravintoloita, internet-kahviloita, mopovuokraamoja, majataloja ja niin edelleen. Lisaksi kadut nayttivat olevan lahes pulloillaan muista matkustajista, mutta tunnelma onneksi tuntui olevan kaukana hektisesta ja monien muiden reppureissaajien suosiossa olevien paikkojen vakiopahe, ordaavat brittituristit loistivat poissaolollaan.
Seuraavana aamuna tiemme Juhanin kanssa erosivat jalleen, talla kertaa tosin vain hetkellisesti. Juhani nimittain lahti tutustumaan eraaseen taalta 75 kilometrin paassa sijaitsevaan luostariin, jossa paivat kuluvat meditoiden ja luostarin yleisia askareita hoitaen. Askeettiset olot, kuten vanerisangyt saivat viimeistaan minut hylkaamaan mukaan lahtemisen. Eika rehellisesti sanottuna vain kaksi kasvisateriaa paivassa, joista jalkimmainen kahdeltatoista paivalla, kuulostanut myoskaan erityisen houkuttelevalta. Toivon mukaan Juhani nyt tuossa luostarissa suunnittelemansa 1-2 viikkoa viihtyy ja tulee takaisin yhta hienoa kokemusta rikkaampana. Itse keskityn silla valin oman mielen tutkiskelun sijasta Pohjois-Thaimaan tutkisteluun, ennen kuin tiemme taas kohtaavat.
Juhanin hypattya bussiinsa, paatin lahtea tutkimaan mita Paillla ja sen ymparistolla olisi itselleni tarjota. Tutkimuksieni perusteella ylivoimaisesti paras vaihtoehto olisi vuokrata skootteri ja lahtea silla tutkimaan lahistolla sijaitsevia kohteita ja nain myos paatin perjantaina tehda. Ja taytyy sanoa, etten todellakaan pettynyt! Oli aivan mielettoman mahtavaa paristella pitkin upeiden maisemien reunustavia, lahestulkoon tyhjyyttaan ammottavia teita seka huomata sen voimakkaan vapauden tunteen piston rinnassaan! Vaikka parasta olikin nauttia vain skootterin selassa matkustamisesta, en pistanyt ollenkaan pahakseni sitakaan seikkaa, etta kaikilla nahtavyyksilla, joissa reilun 100 kilometrin taipaleeni aikana vierailin, sain olla kaytannossa katsoen taysin yksin. Ainoastaan World War II memorial bridgella seka Chinese Villagessa jouduin jakamaan nakemani muiden ihmisten kanssa. Lahes viiden tunnin huuman jalkeen palasin takaisin Paihin, lahdin tayttamaan vatsaani taalla eraassa suosikkiravintolassani tarjottavasta loistavasta thai-ruoasta seka ottamaan muutaman oluen fiilistellen edelleen paivan kokemuksiani. Kaiken kaikkiaan, mita taydellisin paiva, joka palautti ehdottomasti mieleeni kristallin kirkkaasti sen aina valilla unohtuvan fiiliksen, mika tassa matkailussa oikeastaan niin pirullisen hienoa onkaan.
Pain tunnelmaan nyt paremmin kiinnipaasseena, vietan taalla todennakoisesti viela muutaman paivan, ennen kuin suuntaan kohti lantta ja Mae Hong Sonin kaupunkia.
Ja Jussi lähti taas haistelemaan vähän erilaista kokemusta, toisaalta kuulostaa hankkimisen arvoselta kokemukselta ja toisaalta taas ymmärrän että et lähtenyt mukaan.
VastaaPoistaIlmeisesti skootteri ajelu meni nappiin, niinkuin lähes aina ;) eipähän ois ollu ketään räkättämässäkään.
Vitsi ku pääsis kanssa päristelemään skootterilla noissa maisemissa!! Aivan mahtavan näköisiä kuvia. Nice one heikki!
VastaaPoistaAivan mahtavia reissuja teet ja ihan oikeestiko ihan yksin
VastaaPoista- se tekee kyllä päälle hyvää välillä nauttia vain omasta seurasta :)
Hauskaa matkantekoa tuleviin päiviin ja ajelehan varovasti