B stands for Bohol, Beaches and Butterflies

Päätimme jättää Malapascuan hiekat taaksemme tiistaiaamuna sekä jatkaa matkaamme tänne Boholin lounaisosan edustalla sijaitsevalle Panglaon saarelle ja sen suosituimmalle rannalle, Alona beachille. Rannalla botskikyytiä mantereelle tiedustellessamme, jouduimme täällä Filippiineillä ensimmäisen onnistuneen ukotuksen uhriksi. Tai ukotus on ehkä väärä termi kuvaamaan tilannetta, sillä olimme koko ajan tietoisia siitä, mitä on tekeillä. Homma meni siis seuraavasti; kysyessämme seuraavan veneen lähtöaikaa ja hintaa kyydille, saimme vastaukseksi, että seuraava vuoro olisi peruttu ja pääsisimme matkaan vasta reilun tunnin päästä, mutta mikäli maksaisimme tuplahinnan, olisi kapteeni valmis nostamaan ankkurinsa samantien ja ajamaan mantereelle välittömästi. Emme halunneet, saati jaksaneet, jäädä tappelemaan asiasta, joten ilmoitimme homman olevan meille ok ja pääsimme aikataulullemme sopivaan aikaan eteenpäin. Tähän on lisäksi syytä todeta, että et todennäköisesti joka tapauksessa tunne itseäsi pahemmin huijatuksi, maksaessasi 45 minuutin venekyydistä kokonaiset 1.5 euroa.

Cebun satamaan saavuimme hyvissä ajoin hikisen sekä pomppuisen bussikyydin jäljiltä ja saimme piljetit pikavenekyytiin kohti Tagbilarananin satamakaupunkia. Oli mielenkiintoista huomata, että satamassa turvatarkastukset olivat samalla tasolla lentokenttien kanssa. Kävelimme siis metallinpaljastimien läpi, kaikki laukkumme läpivalaistiin, jonka jälkeen vielä reipas huumekoira nuuhki koko omaisuutemme läpi. Erittäin hyödyllinen proseduuri, sillä Filippiineillä erittäin runsas osa väestöstä kantaa säännöllisesti jotain ampuma-asetta taskussaan. Kaikki vaarallisiksi luokitetut välineet, kuten esimerkiksi Kimmon laukussa ollut Leatherman, takavarikoitiinkin matkan ajaksi ja luovutettiin kyydin jälkeen satamassa lauttahenkilökunnan toimesta takaisin. Oli ehkä hivenen kuumottavaa huomata, kuinka paikalliset lunastivat aseensa takaisin, löivät lippaan sisään ja iskivät aseen tämän jälkeen takataskuunsa.

Koska olimme ainoat turistit, jotka Tagbilaranin satamaan kyseisellä lautalla saapuivat, pystyimme neuvottelemaan minivanikyydin Alona beachille meille varsin suotuisaan hintaan. Päästyämme vihdoin koko päivän kestäneen matkustamisen jälkeen vihdoin perille, olikin vielä vuorossa poikkeuksellisen massiivinen kämpän etsintäoperaatio. Kaikki mestat kun olivat joko täynnä tai liian tyyriitä mahtuakseen meidän budjetteihimme. Noin puolentoista tunnin intensiivisen tiedustelurumban jälkeen saimme viimein sopivat majoitukset meille jokaiselle.

Seuraavana aamuna starttasimme edellisenä iltana vuokraamamme tila-auton ja kuskin kanssa kohti Boholia ja siellä meitä kiinnostavia kohteita. Kimmo oli neuvotellut lystille jälleen varsin passelin hinnan, sillä 7 tunnin kierros tulisi maksamaan yhteensä vain kolmisenkymmentä euroa, eli kuusi euroa per pääty. Aloitimme rundimme Tarsier Conservation Centeristä, jossa uhanalaisia Filippiinien Tarsiereja,eli paremmin kummituseläiminä tunnettuja yksilöitä seurattiin ja tarpeen tullen myös ruokittiin sekä hoidettiin. Näitä varsin suloisia otuksia pääsee yleensä perus turistiseteissä väijymään pieniin häkkeihin ahdattuina, mutta tiedustelupartiomme oli ottanut tästä vaihtoehtoisesta, huomattavasti eettisemmästä vaihtoehdosta selvää ja kuskillemmekin tämä rasti oli ok, joten pääsimme tuijottelemaan näiden otusten suuria silmiä (molemmat silmämunat ovat muuten eläimen aivoja suurempia) niiden luonnollisessa ympäristössä, sademetsässä.





Kummituseläimet hyvästeltyämme, jatkoimme matkaa kohti Boholin tunnetuinta nähtävyyttä, Chocolate Hillsejä. Nämä kartionmuotoiset kukkulat, jotka kuivalla kaudella muuttuvat ruskean värisiksi näyttäen näin ollen suklaapeitteisiltä ja joita alueella on yhteensä yli 1000 kappaletta, olivat aikoinaan korallipeitteisiä kumpuja merenpohjassa. Miljoonien vuosien saatossa, mannerlaattojen liikkeiden myötä, syntyi kuitenkin Boholin saari ja suklaakukkulatkin saivat alkunsa. Kovasti hehkutusta saanut kohde oli kuitenkin meille melkoinen pettymys. Vierailuajankohdallamme oli toki merkitystä, sillä kukkulat loistivat vielä vihreän, eivätkä ruskean sävyisinä ja olimme mestoilla hiukan ennen keskipäivää, auringonnousun sekä –laskun tarjoessa varmasti vaikuttavimmat näkymät alueella.





Pakollisten kukkuloista ottamiemme fotojen jälkeen jatkoimme matkaamme kohti lähistöllä sijaitsevaa Butterfly Parkia. Paikka oli ehkä koko päivän positiivisin yllätys, sillä itse en ainakaan etukäteen ollut perhosista kovinkaan innostunut, mutta erinomaisen oppaamme ansiosta keissistä jäi oikein hyvä maku suuhun ja omalle kovalevylle tallentui paljon tietoa perhosten ihmeellisestä maailmasta. Voisinkin tässä esitellä muutamana ainakin meitä eniten kiinnostaneen detaljin. Perhosten elämänsykli toukasta perhoseksi kestää kokonaisuudessaan pidempään, kuin elo varsinaisessa perhosen olomuodossa, tämän jakson ollessa vain 14-21 päivää. Suurimman osan elämästään urokset käyttävät joko paritellen tai parittelukumppania etsien. Osa lajeista onkin kehittänyt varsin edistyksellisiä keinoja vastakkaisen sukupuolen houkuttelemiseksi, parhaimpana esimerkkinä eräs laji, joka pystyy erittämään ilmaan suklaantuoksuista hormonia, houkutellen näin makeannälkäiset naaraat luoksensa. Homma ei siis juurikaan eroa meidän miesten naisystävillemme ostamista suklaarasioista vastalahjojen toivossa. Naaraat puolestaan eivät liikaa energiaa parittelukumppanin etsintään käytä, sillä nämä raukat kun eivät voi paritella kuin kerran elämänsä aikana Pientä lohtua kauniimman sukupuolen edustajalle tuonee kuitenkin se fakta, että yksi sessio kestää aina kuudesta kahteenkymmeneenneljään tuntiin saakka. Mieskunto on siis perhosilla kohdallaan.

Loput päivän ohjelmaamme kuuluvista kohteista; riippuva silta, Filippiinien suurin vankeudessa elävä käärme (8-metrinen Python), Boholin vanhin korallikivestä rakennettu kirkko ja itselle merkitykseltään hiukan epäselväksi jäänyt patsas eivät synnyttäneet meissä kenessäkään mitään tajuntaa räjäyttäviä tuntemuksia, joten vierailimmekin jokaisella kohteella vain pikaisesti ennen paluutamme takaisin tukikohtaamme.









Torstaina oli vuorossa jälleen sukellusta ja tällä kertaa Jerekin pääsi jo pykälään, Juhanin tosin joutuessa edelleen jättämään vedenalaiset aktiviteetit väliin. Keli oli vihdoin muuttunut aurinkoiseksi, joten näkymät pinnan alla pääsivät lisääntyneen valon ja parantuneen näkyvyyden ansiosta paremmin oikeuksiinsa. Vaikkemme tällä kertaa nähneet mitään erityisen poikkeuksellista, oli molemmat kohteet silti ensiluokkaisia ja kaikilla oli dyykkien jälkeen fiilis korkealla.





Aurinkoiseksi kääntynyt keli onkin nyt jatkunut yhtäjaksoisesti muutaman päivän, joten olemme ottaneet ilon irti ja köllötelleet viimeiset pari päivää rannalla, mitään sen kummempaa tekemättä. Merivesi on muuten täällä niin suolaista ja kelluttavaa, että se on varmasti tehnyt vastaavaa hallaa paikalliselle uimapatjabisnekselle kuin finanssikriisi maailmantaloudelle. Vedessä lilluessa kun ei tarvitse kuin levittävää raajansa ja pitää edes hiukan ilmaa keuhkoissaan pysyäksessään mukavasti pinnan päällä. Kuumalla ilmalla ei lainkaan pöllömpi vaihtoehto maata meressä, rannalla lötköilyn sijaan.

Huomenna olisi jälleen tarkoitus vaihtaa maisemaa ja ottaa suunta kohti Negroksen saarta. Hieromamme pläni on viettää muutama yö Dumagueten kaupungissa, josta käsin on mahdollista käydä tekemässä sukelluksia Apo Islandin ympäristössä oleville kohteille, joiden on määrä olla yksiä Filippiinien ehdottomasti parhaista sukelluspaikoista. Joulua siirryymme viettämään 23. päivä Sipalayn kaupungin edustalle olevalle Sugar Beachille, josta olemme jo varanneet afrikkalaishenkisen majoituksen kuudeksi yöksi. Tässä vaiheessa onkin siis aika lähettää mitä lämpimimmät jouluntoivotukset kaikille teille rakkaille ystäville ja perheenjäsenille sinne kotiin. Lupaan, että olette jouluna poikkeuksellisen vahvasti mielessäni.