After the Accident

Jeps, eli kuten edellisestä Juhanin kirjoittamasta viestistä olette voineet lukea, matkallemme tuli omalle kohdalleni muutamien kuukausien breikki varsin ikävän onnettomuuden seurauksena. Tosin on heti alkuuun todettava, että suojelusenkeli oli tällä kertaa mukana ja selvisin loppujen lopuksi olosuhteet huomioon ottaen varsin vähäisillä vammoilla. Vaikkakin toki sijoiltaan mennyt olkapää, lonkan & ristiluun murtuma, muutama murtunut kylkiluu, pari murtunutta selkänikamaa sekä 3kpl reilusti tikkejä vaatinutta avohaavaa lukuisten pienempien ruhjeiden lisäksi ei välttämättä täytä kaikkien mielestä ”vähäisten vammmojen” tunnusmerkkejä, on oltava äärimmäisen onnellinen elossa olemisesta ja siitä, ettei mitäään pysyvämpää vammaa itselleni lääkäreiden mukaan tule jäämään. Pudotus nimittäin oli sellainen, ettei sellaisesta keskimäärin omien arvioideni mukaan hengissä selvitä ja itsekin olin, sillä hetkellä kun tajusin putoavani, täysin vakuuttunut että tähän loppui oma tarinani. Voin kertoa, että kyseessä on varsin veret seisauttava tunne!
Niin, ja pääsenhän lisäksi jatkamaan reissuani yhtä varsin mieleenpainuvaa kokemusta rikkaampana heti kun olen kuntoutunut riittävän hyvään kuntoon, joten turhille murheille en ole juuri aikaani onnettomuuden jälkeen uhrannut. Arvioitu aika kuntoutumisellenikin on vain 3-4 kuukautta, joten kun inhottavan lyhyt suomen kesä alkaa jälleen kääntyä kohti syksyä, on toivottovasti taas kerran aika pakata rinkka ja lähteä kohti uusia seikkailuja!

Kerrataanpa hiukan vielä tapahtumia sairaaloissa viettämästäni ajasta. Heti onnettomuuden jälkeen minut kuljetettiin siis Gobin autiomaassa sijaitsevan Ömnögovi Aimagin provinssin pääkaupungissa Dalanzadgadissa sijaitsevaan sairaalaan, joka sijaitsi noin 60km päässä onnettomuusopaikasta. Puitteiltaan kyseinen sairaala oli erittäin kaukana siitä, mihin olemme länsimaissa tottuneet, mutta saamaani hoitoon on oltava erittäin tyytyväinen. Hoidon laadukkuuteen yhtyivät myös lääkärit täällä kotosuomessa vammojani ja niille tehtyjä toimenpiteitä tutkiessaan. Dalandzagadissa minulle tehtiin kokovartaloröntgen, tutkittiin vatsanalueen sisäelimien kunto ultraäänellä sekä tikattiin haavat keskellä yötä suoritetulla noin 2½ leikkauksella, jonka yhteydessä myös sijoiltaan mennyt olkapääni vedettiin takaisin paikoilleen. Leikkauksen yhteydessä käytetty nukutusaine muuten poikkesi kaikista jälkikäteen suomessa kokemistani todella radikaalisti. En ole nimittäin koskaan ollut yhtä sekaisin kun nukutuksestani herätessäni; silmäni ensimmäistä kertaa jälleeen avatessani näin vain kirkkaita valoja, oudon näköisiä ihmisiä pulputtamassa täysin käsittämättömän kuuloista kieltä, jonka jälkeen nämä sillä hetkellä silmissäni avaruuusolioita muistuttaneet henkilöt lähtivät kärräämään itseäni pitkin kapeita käytäviä kohti yläkerroksissa odottavaa huonetta, jossa oli tarkoituksena seuraava yö viettää. Perille päästyämme aloin siinä määrin selvitä, etten enää uskonut joutuneeni marsilaisten kaapppaamaksi vaan aloin pikkuhiljaa ymmärtää taas mistä on kysymys. Täysin kunnossa en tosin vielä ollut, sillä oppaame Hu:n kysyessä ”Do you feel dizzy?”, sai hän vastaukseksi vain epämääräistä muminaa, puhekykyni ollessa tässä vaiheessa vielä kateissa, vaikka pääni sisälllä täysin järkeviä lauseita jo pystyinkin muodostamaan. Hetki tämän jälkeen vaivuinkin jo uudestaan uneen. Tällä kertaa tosin ilman lisäravinteita.
Uni ei tosin valitettavasti kestänyt kovinkaan pitkään ennen kuin heräsin vittumaisen voimakkaaseen selkäkipuun, joka johtui murtuneesta ristiluustani sekä äärettömän heikosta, kivikovasta sängystäni, joka painoi alaselkääni mielipuolen lailla. Lisäksi tieto illalla pääkaupunki Ulan Batorista saapuvasta maan johtavasta traumalääkäristä oli ilmeisesti hillinnyt paikallisen sairaalan lääkärien haluja määrätä itselleni voimakaampia kipulääkkeitä, sillä yön ja seuraavan päivänkään aikana en muista mitään helpotusta saaneeni, ennen kuin tämä em. lääkäri saapui paikalle ja matka helikopterilla kohti pääkaupunkia sai luvan alkaa.

Ulan Batorin traumaklinikka olikin jo huomattavasti parempi tasoinen ja siellä oli pedeissäkin kunnon pehmeät patjat, aivan kuten olin Mr. Batzouragilta ensi sijassa jo Dalandzagadissa tiedustellutkin. Lisäksi kipujani vihdoin helpotettiin myös asiaankuuluvalla lääkityksellä. Täällä otettiin lisäksi vielä hiukan lisää kuvia, kuten mm. CT-kuvat tietokoneella sekä keski- ja ylävartalon magneettikuvat. Näiden kuvien perusteella Mr. Batzourag tekikin päätöksen, ettei halua itse minua leikata,vaan että siirto suomeen on paras vaihtoehto, varsinkin kun vointini lentomatkustuksen makuuasennossa kevyesti sallisi. Muutamien päivien järjestelyjen jälkeen kaikki olikin valmista ja norjalais-tanskalainen evakuointipartio otti minut hellään huomaansa tarkoituksenaan siirtää minut ambulanssilentokoneella Helsinkiin, jossa hoitoni jatkuisi Töölön tapaturmaklinikalla, jossa edelleen tätä kirjoittaessa makoilen.



Suomeen päästyäni fiilikset nousivat jälleen muutamalla pykälällä, sillä viimeistään silloin uskoin olevani parhaassa mahdollisessa hoidossa. Lisäksi tieto perheenjäsenten ja ystävien tapaamisesta rauhoitti mieltä. Pääsisin lisäksi todistamaan heille, etten tosiaan ollut henkihieverissä, vaan yllättävänkin hyvävointinen ja näin lievittämään pienimuotoista paniikkia, joka joidenkin keskuuteen oli levinnyt sen jälkeen kun tieto loukkaantumisestani oli suomeen saakka kiirinyt.

Olen nyt maannut täällä töölössäkin jo kohta 2 viikkoa, jonka aikana minulle on suoritettu kolme eri leikkausta sekä aloitettu kuntoutuminen varsin mukavan fysioterapeutin avulla. Kaikki leikkaukset ovat menneet suunnitelmien mukaan ja vointini sekä voimani ovat kohentuneet päivä päivältä, erityisesti sen jälkeen kun pääsin ensimmäistä kertaaa jaloilleni viime maanantaina. Huomenna tehdään vielä asiantuntijoiden toimesta lopullinen kuntoutumissuunnitelma sairaala-aikaa silmällä pitäen ja mahdollisesti saankin jo tiedonkin ainakin alustavasta kotiuttamispäivämäärästäkin. Ajatus kotiinpääsystä alkaakin jo tuntua hyvältä.

Päivittelen jatkossa blogiani harvakseltaan lähinnä kertoakseni kuntoutumiseni edistymisestä. Kun syksyn lähestyessä olen saanut itseni reissukuntoon ja sykin taas kohti aasiaa, jatkuu blogin pitäminenkin astetta tiukemmalla vaihteella. Siihen asti, lämmintä ja turvallista kesää kaikille!